HISTORIIKIN NIMI JA KANSIKUVA VALITTU!

Torstaina 24.10.2019 Alko-Altian Seniorit ry:n koko hallitus ja lähes kaikki historiikin kirjoittajat pitivät kokouksen Helsingin uudessa ja upeassa Oodissa.

Suljetulla lippuäänestyksellä kaikkia demokratian arvoja noudatten historiikin kanneksi valittiin oheinen työnimellä Kilpi ollut ehdotus. Siinä on historiallista syvyyttä ja graafista selkeyttä. Yhdistys perustettiin Alkon Eläkkeensaajien Yhdistys ry nimisenä ja nyt 60 vuoden päästä se on muuttunut Alko-Altian Seniorit ry:ksi. Alkuaikoihin viittaa myymälöiden ikkunoissa roikkunut soikea lasinen kilpi, johon perustamisvuosi on sijoitettu. Yhdistyksen logon "sukuisessa" kuviossa näkyvät 60 vuotta ja vuosi, jonka alkuun historiikin tiedot päättyvät

Historiikin nimeksi valittiin "ALKO-ALTIAN SENIORIT" ja sen alaotsikko Historiaa ja muistoja 60 vuoden taipaleelta."

14.11.2019 Jallulta saatiin kirjaan selkä ja takakanteen oheinen merkki. Takakanteen on suunnitteilla vielä lyhyt yhteenveto kirjan sisällöstä. Jallulle julkinen kiitos ammattitaitoisesta työstä.

Voittajaehdotusten taustalta löytyvät nykyiset Alkon seniorit, entiset alkolaiset graafinen suunnittelija Kalervo "Jallu" Koski ja myymäläpäällikkö Tauno Miettinen.

Teos julkistetaan yhdistyksen 60-vuotisjuhlakokouksessa 20.5.2020 hotelli Scandicissa Tampereella. Alaosastot voivat kerätä listan sellaisista henkilöistä, jotka haluavat ostaa kirjan. Sen hinnaksi on kaavailtu n. 20 e. Historiikkejä on myytävänä ensimmäistä kertaa juhlakokouksen yhteydessä.

Historiikin ulkoasu täydentyi 5.2.2020, kun hallitus vahvisti takakannen kuvan ja tekstin. Näin täydentyi Jallu Kosken suunttelema kokonaisuus. Voimme ylpeänä esittää, että tältäkin osin teoksemme ona omatekoinen.

Onnittelemme voittajia!

Toimitusneuvosto

ALKO-ALTIAN SENIORIT RY:N HISTORIIKILLE NIMI JA KANSIKUVA

Kuten valveutuneet jäsenet tietävät, kirjoitamme omalla joukolla omaa historiikiämme. Tämän 60-vuotishistoriikin kirjoittaminen alkaa olla hyvällä tolalla. Monien alaosastojen osiot ovat jo lähes painokunnossa. Kirjoitusten viimeistely ja valokuvien lisääminen on mahdollista vielä lokakuun loppuun saakka.

Historiikin taittaja ja painaja on valittu. Viiden tarjouksen joukosta valittiin helsinkiläinen Nordprint. Taittajalle on jo lähetetty koetaitettaviksi 3 tarinaa ja Etelä-Karjalan alaosaston koko materiaali. Jokaiselta alosastoltahan tulee historiikkiosuus, henkilötarinat ja alaosaston tilastot.

Historiikin julkistaminen tapahtuu Tampereen 60-vuotisjuhlakokouksessa toukokuussa 2020.

Hallitus päätti hakea historiikille nimeä ja kansikuvaa koko jäsenistön voimin. Nyt julistetaankin kaikille jäsenille avoin kaksiosainen ideakilpailu, jonka voittajat palkitaan 50 euron rahapalkinnolla ja ilmaisella historiikillä. Ideat tulee toimittaa 30.8.2019 mennessä.

1.  Historiikin nimi:     

Nimen tulisi olla lyhyt ja naseva. Sen tulisi kuvata jotenkin yhdistyksemme  toimintaa tai liittyä siihen.

2.  Historiikin kansikuva:

Historiikkiin pitäisi saada näyttävä kansikuva, jonka olisi jollakin tavalla kuvattava yhdistyksemme toimintaa tai liityttävä siihen.

26.8.2019 mennessä on tullut seuraavia nimiehdotuksia:

PULLONPYÖRITTÄJÄT

Alko-Altian Seniorit ry:n historiikki

 

MONOPOLISTA SENIORIKSI

Alko-Altian Seniorit 60 vuotta

 

ALKO-ALTIAN SENIORIT

Toimintaa ja tarinoita vv 1960-2019

 

SENIORIHISTORIAA

Toimintaa ja tarinoita 1960 - 2019

 

SENIORITOIMINTAA JA TARINOITA vv. 1960-2019

 

SENIORIT AJASSA - TOIMINTAA JA TARINOITA vv. 1960-2019

 

SENIOREITTEN MATKASSA

Toimintaa ja tarinoita 1960-2019

 

SENIOREITTEN ASKELEET AJASSA

Toimintaa ja tarinoita 1960-2019

 

SENIORITOIMINTAA ja -TARINOITA 60 vuotta

ALKO-ALTIAN SENIORIT 1960-2019 juhlakirja

 

JUHLAKIRJA 60 Vuotta

 

TARINOITA PITKÄRIPAISEN TIIMOILTA

 

LESTINHEITTÄJÄT JA VIINAN KANSSA LÄTRÄNNEET

Alko-Altian Seniorit 60 v, historiikki

 

AKTIIVISTA SENIORITOIMINTAA VUODESTA 1960

 

KOLMAS ELÄMÄ

Alko-Altian Seniorit ry 60 v

 

ALKO-ALTIAN SENIORIT

kuusikymmentä vuotta yhdistystoimintaa

 

ALKOSTA ELÄKKEELLE

Alko-Altian Senioreitten tarina 1960 - 2020

 

ALKO-ALTIAN SENIORIT

Yhdistystoimintaa kuusikymmentä vuotta kautta Suomen

ALKO-ALTIAN SENIORIT

YHDISTYSHISTORIA

 

ALKO-ALTIAN SENIORIT

Historiaa ja muistoja 60-vuoden taipaleelta

 

 

Toimitusneuvosto käy ensin läpi kaikki esitetyt ideat ja tekee hallitukselle ehdotuksen voittajasta. Hallitus päättää sitten mitkä ideat toteutetaan.

Ideat voi lähettää kenelle tahansa toimitusneuvoston jäsenelle:

Kyösti Leikas (kyosti.leikas@hotmail.com)

Maija Kankainen (maija.kankainen@kolumbus.fi)

Pentti Lehtovaara (lehtovaara.pentti@kolumbus.fi))

Pentti Kulla (pentti.kulla@pp.inet.fi)

Tauno Miettinen (tauno.miettinen@pp.inet.fi)

 

Alkon ja Altian toimitusjohtajat ovat lupautuneet kirjoittamaan historiikkiimme yhtiöidensä tervehdykset.

 

Hallitus

 

 

Leena Alitupa, Tuulikki Hellström, Maija Kankainen, Heljä Näränen, Tauno Miettinen, Ritva Oksanen, Pentti Lehtovaara, Heikki Koski, Pentti Kulla, Taru Ryhti, Leo Mäkinen ja Eeva Poutanen. Vuokko Koivistolla oli este.
Heikki Koski, Pentti Kulla, Taru Ryhti ja Kari Heininen

HISTORIANKIRJOITTAJAT KOOLLA

Tiistaina 15.1.2019 piti 14 Alko-Altian seinioreiden historioitsijaa palaveria Kampin palvelukeskuksessa. Mieluisaksi vieraaksi kokoukseen oli saatu Heikki Koski, joka tulee kirjoittamaan historiikkiin myös oman tervehdyksensä.

Päivitettiin kirjoittamisen nykytilanne. Kaikki alaosastot ovat nyt kirjoittaneet omat osuutensa. Ymmärretään hyvin kuinka tärkeää olisi elävöittää tekstiä valokuvilla, mutta niiden saanti ei aina ole helppoa.

Historiikin kannesta ja nimestä julistetun ideakilpailun takarajaksi asetettiin 30.8.2019. Sen jälkeen valitaan painoon menevä kansikuva ja nimi.

Kaiken painettavan aineiston pitää olla valmis 31.10.2019 mennessä. Tämän jälkeen valitaan oikolukija, taittaja ja painaja. Kirjasta otetaan 500 kappaleen painos. Tutkitaan onko mahdollista saada avustusta painatuskustannuksiin.

Historiikki julkistetaan Tampereen vuosikokouksessa 2020.

 

Kyösti

Istumassa Pentti Kulla, Taru Ryhti, Jarmo Pietiläinen ja Maija Kankainen. Takarivissä Ritva Oksanen, Tauno Miettinen, Pentti Lehtovaara ja Heljä Näränen

HISTORIIKKITYÖRYHMÄ KOKOONTUI

Alko-Altian Seniorit ry:n historiikin kirjoittajat oli kutsuttu palaveriin 13.11.2017 Helsinkiin. 12:sta kutsutusta 9 osallistui kokoukseen. Käytiin läpi kirjoittamisen nykytilanne ja esiteltiin lyhyesti se materiaali, mitä oli tähän mennessä kertynyt.

Tilanne on kohtalaisen hyvällä tolalla ja ainakin osa saa vuoden loppuun mennessä historiikkiosionsa siihen kuntoon, että vain vuodet 2018 ja 2019 puuttuvat.

Useimmat vielä viimeistelevät ja täydentävät kirjoituksiaan. Korostetusti tuli esiin se, kuinka tärkeitä valokuvat ovat. Myös tapahtumien pelkästä luettelemisesta varoiteltiin.

Turun, Vaasan ja Kouvolan historiikit ovat vielä sen verran kesken, ettei mitään kirjallista materiaalia ollut käsiteltävänä. Kaikki ovat kuitenkin aloittaneet oman osionsa kirjoittamisen.

Kotisivujen Historiikki-osioon kootaan kaikki materiaali sitä mukaa kun sitä saadaan käyttöön. Kannattaa käydä tutustumassa kollegoiden kirjoituksiin!

ALKO-ALTIAN SENIORIT RY:N HISTORIIKILLE NIMI JA KANSIKUVA

Kuten valveutuneet jäsenet tietävät, kirjoitamme omalla joukolla omaa historiikiämme. Tämän 60-vuotishistoriikin kirjoittaminen alkaa olla hyvällä tolalla. Monien alaosastojen osiot ovat jo lähes painokunnossa. Kirjoitusten viimeistely ja valokuvien lisääminen on mahdollista vielä lokakuun loppuun saakka.

Historiikin taittaja ja painaja on valittu. Viiden tarjouksen joukosta valittiin helsinkiläinen Nordprint. Taittajalle on jo lähetetty koetaitettaviksi 3 tarinaa ja Etelä-Karjalan alaosaston koko materiaali. Jokaiselta alosastoltahan tulee historiikkiosuus, henkilötarinat ja alaosaston tilastot.

Historiikin julkistaminen tapahtuu Tampereen 60-vuotisjuhlakokouksessa toukokuussa 2020.

Hallitus päätti hakea historiikille nimeä ja kansikuvaa koko jäsenistön voimin. Nyt julistetaankin kaikille jäsenille avoin kaksiosainen ideakilpailu, jonka voittajat palkitaan 50 euron rahapalkinnolla ja ilmaisella historiikillä. Ideat tulee toimittaa 30.8.2019 mennessä.

1.  Historiikin nimi:     

Nimen tulisi olla lyhyt ja naseva. Sen tulisi kuvata jotenkin yhdistyksemme  toimintaa tai liittyä siihen.

2.  Historiikin kansikuva:

Historiikkiin pitäisi saada näyttävä kansikuva, jonka olisi jollakin tavalla kuvattava yhdistyksemme toimintaa tai liityttävä siihen.

26.8.2019 mennessä on tullut seuraavia nimiehdotuksia:

PULLONPYÖRITTÄJÄT

 

MONOPOLISTA SENIORIKSI

Alko-Altian Seniorit 60 vuotta

 

ALKO-ALTIAN SENIORIT

Toimintaa ja tarinoita vv 1960-2019

 

SENIORIHISTORIAA

Toimintaa ja tarinoita 1960 - 2019

 

SENIORITOIMINTAA JA TARINOITA vv. 1960-2019

 

SENIORIT AJASSA - TOIMINTAA JA TARINOITA vv. 1960-2019

 

SENIOREITTEN MATKASSA

Toimintaa ja tarinoita 1960-2019

 

SENIOREITTEN ASKELEET AJASSA

Toimintaa ja tarinoita 1960-2019

 

SENIORITOIMINTAA ja -TARINOITA 60 vuotta

ALKO-ALTIAN SENIORIT 1960-2019 juhlakirja

 

JUHLAKIRJA 60 Vuotta

 

TARINOITA PITKÄRIPAISEN TIIMOILTA

 

LESTINHEITTÄJÄT JA VIINAN KANSSA LÄTRÄNNEET

Alko-Altian Seniorit 60 v, historiikki

 

AKTIIVISTA SENIORITOIMINTAA VUODESTA 1960

 

KOLMAS ELÄMÄ

Alko-Altian Seniorit ry 60 v

 

ALKO-ALTIAN SENIORIT

kuusikymmentä vuotta yhdistystoimintaa

 

ALKOSTA ELÄKKEELLE

Alko-Altian Senioreitten tarina 1960 - 2020

 

ALKO-ALTIAN SENIORIT

Yhdistystoimintaa kuusikymmentä vuotta kautta Suomen

ALKO-ALTIAN SENIORIT

YHDISTYSHISTORIA

 

ALKO-ALTIAN SENIORIT

Historiaa ja muistoja 60-vuoden taipaleelta

 

 

Toimitusneuvosto käy ensin läpi kaikki esitetyt ideat ja tekee hallitukselle ehdotuksen voittajasta. Hallitus päättää sitten mitkä ideat toteutetaan.

Ideat voi lähettää kenelle tahansa toimitusneuvoston jäsenelle:

Kyösti Leikas (kyosti.leikas@hotmail.com)

Maija Kankainen (maija.kankainen@kolumbus.fi)

Pentti Lehtovaara (lehtovaara.pentti@kolumbus.fi))

Pentti Kulla (pentti.kulla@pp.inet.fi)

Tauno Miettinen (tauno.miettinen@pp.inet.fi)

 

Alkon ja Altian toimitusjohtajat ovat lupautuneet kirjoittamaan historiikkiimme yhtiöidensä tervehdykset.

 

Hallitus

 

 

HISTORIIKKI ON MYYNNISSÄ!

400 kappaleen kirjalava toimitettiin Altian varastoon. Kirjan jäsenhinta on 20 e ja ulkopuolisille myytäessä 25 e.

Hallitus perusti 2.4.2020 kriisiryhmän, joka pyrkii ratkomaan poikkeustilan vuoksi yhdistykselle aiheutuneita hankalia asioita ja tilanteita. Tärkeimmät asiat ovat historiikkien jakelu ja vuosikokouksen korvaavan etäkokouksen järjestelyt.

Historiikin kuljetuksiin ja tilauksiin liityvissä asioissa voi kääntyä Kari Heinisen puoleen. Karin yhteystiedot ovat 040-557055, kari.heininen@dk.fi

Helsingin alaosaston kirjoja voi tiedustella Tuulikki Hellströmiltä. Tuulikin yhteystiedot ovat 050-0709642, tuulikki.hellstrom@gmail.com

27.4.2020 mennessä kaikki alaosastot ovat saaneet Altian kuormien mukana tilaamansa kirjat. Altian varastossa on vielä 119 kirjaa

Kriisiryhmän ensimmäinen ongelma on täten ratkaistu. Kiitokset Kari Heiniselle ja Tuulikki Hellströmille, jotka ovat hoitaneet asian kuntoon.

 

Kyösti

 

 

 

 

 

 

 

 

Alko-Altian Seniorit ry:n historiikki

ALKO-ALTIAN SENIORIT RY:N HISTORIIKKIHANKE

 

Pääyhdistyksen hallitus päätti yhdistyksen historiikin kirjoittamisesta. Asia etenee maltillisesti, mutta päättäväisesti. Valmista pitää olla yhdistyksen täyttäessä 60 vuotta vuonna 2020.

pvm

14.10.2014     hallituksen kokous     Päätettiin historiikin kirjoittamisesta, takaraja vuosi 2020

10.2.2015       hallituksen kokous     Kirjan koko: 25 cm x 17 cm

                                                        sivumäärä: n. 200 sivua

                                                        painos: 400 kpl

                                                        painatuskustannukset n. 6000 e

                                                        esitettiin budjettiin vuodelle 2015 1000 e

19.5.2015      vuosikokous                Esiteltiin hanke vuosikokouksen osanottajille

                                                        Budjetoitiin historiikin painatuskustannuksiin 1000 e

19.5.2015      hallituksen kokous      Vahvistettiin alaosastojen yhdyshenkilöt:

                                                        Helsingin alaosasto: Leo Mäkinen, Taru Ryhti, Irmeli Ranta/

                                                        Maija Kankainen

                                                        Rajamäen alaosasto: Pentti Lehtovaara

                                                        Tampereen alaosasto: Pentti Kulla

                                                        Turun alaosasto: Tuomo Kallunki

                                                        Vaasan alaosasto: Ritva Oksanen

                                                        Satakunnan alaosasto: Vuokko Koivisto

                                                        Etelä-Karjalan alaosasto: Tauno Miettinen

                                                        Itä-Suomen alaosasto: Kyösti Leikas

                                                        Kouvolan alaosasto: Jarmo Pietiläinen

13.10.2015    hallituksen kokous      Päätettiin jakaa kaikille alaosastoille lomakemalli, johon                                                                                 voidaan tehdä merkintöjä historiikin kirjoittamiseen liittyvää                                                                         aineistoa kootessaan.

23.10.2015    toimitusjohtajatapaamiset

                                                        Alkon ja Altian toimitusjohtajat lupautuivat kirjoittamaan                                                                             yhtiöidensä tervehdykset tulevaan historiikkiimme

 

8.11.2015     Leikas/ Seppälä           Puhelimitse sovittiin, että Pullopostin entinen päätoimittaja Seppo                                                              Seppälä avustaa tarvittaessa historiikin laatimisessa.

24.11.2015                                       Seppo ilmoitti oikolukevansa mielellään historiikin käsikirjoituksen.                                                               Hän selaa myös Pulloposteja 1960 vuodesta alkaen. On mahdollista,                                                               että emme löydä alkuaikojen arkistomateriaalia muualta.

24.11.2015                                       Itä-Suomen alaosaston kaikki jäsentiedotteet, toimintakertomukset ja                                                         lähes kaikki vuosikokoupöytäkirjat on digitalisoitu ja tallennettu                                                                   alaosaston kotisivulle.

 

9.3.2016   hallituksen kokous          Nimettiin historiikkihankkeen toimitusneuvosto. Jäseniksi tulivat Irmeli Ranta Helsingin alaosastosta (erosi 26.4.2016, tilalle Maija Kankainen), Pentti Lehtovaara Rajamäen alosastosta, Pentti Kulla Tampereen alaosastosta, Tauno Miettinen Etelä-Karjalan alaosastosta ja Kyösti Leikas Itä-Suomen alaosastosta.

1.4.2016  Toimitusneuvoston ohje 1:   Alaosastojen yhdyshenkilöille on lähetetty ohje hallitusten jäsenten luetteloinnista ja vanhimpien jäsenten haastattelusta.

 

17.5.2016   vuosikokous                   Historiikkihankkeen edistymistä esiteltiin Kouvolan vuosikokoukselle. Vuosikokous myönsi 1000 e historiikin painatuskuluihin.

30.5.2016 mennessä                        Rajamäen, Tampereen, Etelä-Karjalan, Satakunnan, Kouvolan ja Itä-Suomen alaosastot luetteloivat hallitustensa jäsenet, tilintarkastajat ja toiminnantarkastajat.

17.10.2016  Toimitusneuvoston kokous Helsingissä.

17.10.2016  Toimitusneuvoston ohje 2: Vuoden 2016 loppuun mennessä haastatellaan yhdistyksen toiminnassa ansioituneita pitkäaikaisia jäseniä. Haastattelun sijaan voidaan ao. henkilöitä pyytää itse kirjoittamaan omasta elämästään ja toiminnastaan. Kirjoitusten pituus 1 - 2 A4 kokoista liuskaa.

 

31.12.2016 mennessä kuluneelle vuodelle asetetut tavoitteet saavutettiin. Kaikki alaosastot ovat nyt kirjanneet hallituksensa alaosastonsa perustamisesta alkaen. Myös kaikkien alaosastojen jäsenmäärät vastaavalta ajalta on kirjattu.

Vuoden loppuun mennessä on kerätty 40 haastattelua ja omaelämäkertaa eri puolilta maata.

Vuoden 2017 tavoite: Kaikkien alaosastojen historiikit on kirjoitettu. Viimeistely ja loppuaikojen tapahtumien lisääminen hyvissä ajoin ennen painoon menoa.

Historiikki pitää saada painosta ainakin kuukautta ennen vuosikokousta 2020.

13.11.2017 kaikki historiikin kirjoittamiseen osallistuvat kokoontuvat yhteiseen palaveriin Helsinkiin. Kartoitetaan nykytilanne, vaihdetaan kokemuksia ja ratkotaan mahdollisia esiin tulleita ongelmia. Paikalle on kutsuttu 12 henkeä.

Kokoukseen osallistui 9 kirjoittajaa.

 

25.2.2018: Toimitusneuvosto päätti vaihtaa Turun alaosaston  yhdyshenkilön ja alaosaston historiikistä vastaavan Tuomo Kallungin Leena Alitupaan. Leena kirjoittaa Turun alaosaston historiikin.

 

27.11.2018: Leena Alitupa lähetti laatimansa Turun alaosaston historiikin tekstiosion. Toivottavasti saadaan myös valokuvai.

15.1.2019: Historiikin kirjoittajat kokoontuivat Kampin palvelukeskuskseen. 

Kaikki alaosastot ovat nyt laatineet omat historiikkinsa, joita voidaan vielä viimeistellä ja etsiä lisää valokuvia. Palaveriin osallistui 14 kirjoittajaa, mukana myös Heikki Koski. Alkon toimitusjohtaja Leena Laitinen ja Altian toimitusjohtaja Pekka Tennilä, sekä Heikki Koski ovat lupautuneet kirjoittamaan historiikkiin omat tervehdyksensä. Historiikin kansikuvasta ja nimestä julistetun ideakilpailun takaraja on 30.8.2019. Kaiken muun aineiston toimittamisen takaraja on 31.10.2019. Valmis historiikki julkistetaan Tampereen vuosikokouksessa 2020.

31.1.2019: Lähes kaikki henkilötarinat on päivitetty

20.3.2019: Hallitus hyväksyi Nordprintin historiikin painopaikaksi

Kirjan kooksi tuli 170 x 245 cm, sivumäärä tuplaantui alkuperäisestä ja on nyt n. 400, painos on 500 kpl.

26.3.2019: Kolme ensimmäistä tarinaa valokuvineen lähetetty Nordprintiin.

1.4.2019: Etelä-Karjalan historiikki, tarinat, tilastot ja valokuvat lähetetty Nordprintin taittajalle.

16.4.2019: Tampereen historiikki, tarinat ja tilastot saapuivat Nordprintille

18.4.2019: Etelä-Karjalan historiikki kokonaisuudessaa koetaitettu ja palautettu Taunolle printtiversiona. Sivuja kertyi 32.

13.5.2019: Helsingin historiikki, tarinat, tilastot ja valokuvat vuoteen 2017 saakka toimitettu taittajalla

19.6.2019: Rajamäen historiikki, tarinat ja tilastot ja valokuvat toimitettu taittajalle

10.7.2019: Kouvolan historiikki, tarinat, tilastot ja valokuvat taittovalmiit ja toimitettu taittajalle.

28.8.2019: Satakunnan alaosaston historiikki, tarinat, tilastot ja valokuvat lähetetty taittajalle.

26.8.2019: Itä-Suomen alaosaston historiikki, tarinat, tilastot ja valokuvat lähetetty taittajalle.

20.9.2019: Vaasan alaosaston historiikki, tarinat, tilastot ja valokuvat lähetetty taittajalle.

8.10.2019: Pääyhdistyksen 1960-luku ja valokuvat lähetetty taittajalle.

31.12.2019: Pääyhdistyksen 1960-luku ja 9 valokuvaa lähetetty taittajalle sähköpostilla

2.1.2020: Pääyhdistyksen 1970-luku ja 19 valokuvaa lähetetty taittajalle sähköpostilla

5.1.2020: Pääyhdistyksen 1980-luku ja 17 valokuvaa lähetetty taittajalle wetransferilla

6.1.2020: Pääyhdistyksen 1990-luku ja 12 valokuvaa lähetetty taittajalle wetransferilla

7.1.2020: Pääyhdistyksen 2000-luvun ensivuosikymmen ja 3 valokuvaa lähetetty taittajalle wetransferilla

23.1.2020: Pääyhdistyksen taitetut vuosikymmenet 1960-2000 palautettu korjattuina taittajalle wetransferilla

27.1.2020: Pääyhdistyksen 2010-luku ja 40 valokuvaa lähetetty taittajalle wetransferilla

27.1.2020: ISBN-tunnus tilattu

12.2.2020: Viimeinen teksti (Suurlähetystövierailut) lähetetty taittajalle

17.2.2020: Viimeinen korjaus 2010-luku lähetetty taittajalle

5.3.2020: Historiikki siirtynyt painokoneelle

 

 

 

 

PDF-tiedostoHallitukset, tilintarkastajat ja toiminnantarkastajat 1960-2016 (5).pdf (397 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n hallitukset, tilintarkastajat, toiminnantarkastajat ja jäsenmäärät 1960 - 2016
Tuntematon tiedostomuotoAlko-Altian Seniorit ryn Helsingin alaosaston hallitukset 1998 - 2016.odt (15 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Helsingin alaosaston hallitukset ja jäsenmäätärät
PDF-tiedostoRajamäen alaosaston johtokunnat 1960 - 2016.pdf (70 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Rajamäen alaosaston johtokunnat ja jäsenmäärät 1960 - 2016
PDF-tiedostoAlko-Altian Seniorit ryn Tampereen alaosaston hallitukset 1976 - 2016 (3).pdf (70 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen aaosaston hallitukset ja jäsenmäärät 1976 - 2016
MS Word -tiedostoTURKU HALLITUKSET.docx (16 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Turun alaosaston hallitukset ja jäsenmäärät 1979 - 2016
PDF-tiedostoAlko-Altian Seniorit ryn Vaasan alaosaston hallitukset ja jäsenmäärät 1983 - 2016.pdf (43 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Vaasan alaosaston hallitukset ja jäsenmäärät 1983 - 2016
PDF-tiedostoAlko-Altian Seniorit ryn Itä-Suomen alaosaston hallitukset 2001 - 2016.pdf (36 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston hallitukset ja jäsenmäärät 2001 - 2016
MS Word -tiedostoAlko Altian Seniorit ryn Satakunnan alaosaston hallitukset 2001 - 2016.doc (25 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Satakunnan alaosaston hallitukset ja jäsenmäärät 2001 - 2016
MS Word -tiedostoAlko-Altian Seniorit ry Kouvolan seudun alaosaston hallitukset 2007-2016 (1).docx (4 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Kouvolan alaosaston hallitukset ja jäsenmäärät 2007 - 2016
MS Word -tiedostoEtelä-Karjalan alaosaston hallitukset 1979-2019, jäsenmäärät, ansioituneet.docx (22 kB)
Alko-Altian Seniorit ryn hallitukset 1979-2019, jäsenmäärät, ansioituneet
Tuntematon tiedostomuotoPääyhdistyksen historiaa 1998 - 2009 (Leo Mäkinen ja Maija Kankainen).odt (22 kB)
MS Word -tiedostoPääyhdistyksen historiaa 1998 - 2009 (Leo Mäkinen).docx (7 kB)
MS Word -tiedostoMITÄ TAPAHTUI VUOSIEN 1998 (Maija Kankainen).docx (5 kB)
Pääyhdistyksen historiaa 1997 (Maija Kankainen)
PDF-tiedostoHgin alaosaston lyhyt historiikki.pdf (59 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n lyhyt historiikki 2002 - 2020
Tuntematon tiedostomuotoTarun valokuvia historiikkiin.zip (1.3 MB)
PDF-tiedostoHelsingin alaosaston historiikki 2012-2017.pdf (55 kB)
Helsingin alaosaston historiikki 2012 - 2017 (Heljä Näränen)
MS Word -tiedostoHelsingin alaosaston historiikin kuvat 2012-2017.docx (499 kB)
Heljä Näräsen laatiman historiikin valokuvat
MS Word -tiedostoHallitukset.docx (17 kB)
Tampereen alaosaston hallitukset 1976-2019
MS Word -tiedostoTampereen alaosaston historiikki 11.2.2019.docx (28 kB)
Tampereen alaosaston historiikki 1976-2019
MS Word -tiedostoTampereen alaosaston toiminnot vuosittain 1976-2019, numeoiduin kuvin.docx (34 kB)
Tampereen alaosaston toiminta 1976-2019
MS Word -tiedostoHistoriikin kuvien numerointi.docx (13 kB)
Kuvien numerointi
PDF-tiedostoTurun alaosaston historiikki.pdf (99 kB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Turun alaosaston historiikki (Leena Alitupa)
Turun alaosaston historiikki (2).jpg (1.6 MB)
Alko-Altian Seniorit ry:n Turun alaosaston historiikki (Tuomo Kallunki)
MS Word -tiedostoEtelä-Karjalan historiikin kuvat 1.4.2019.docx (3.3 MB)
Etelä-Karjalan historiikin kuvat 1.4.2019
MS Word -tiedostoEtelä-Karjalan Senioreiden historiikki ilman kuvia 1.4.2019.doc (1.3 MB)
Etelä-Karjalan historiikki ilman kuvia 1.4.2019
PDF-tiedostoItä-Suomen alaosaston historiaa 2001 - 2010 (11.1 MB)
Itä-Suomen alaosaston 10-vuotishistoriikki 2001 - 2010
PDF-tiedostoItä-Suomen alaosaston historiikki 2001 - 2009.pdf (24.2 MB)
Osa 1 (2001-2009)
PDF-tiedostoItä-Suomen alaosaston historiikki 2010 - 2011.pdf (23.6 MB)
Osa 2 (2010 - 2011)
PDF-tiedostoItä-Suomen alaosaston historiikki 2012.pdf (15.1 MB)
Osa 3 (2012)
PDF-tiedostoItä-Suomen alaosaston historiikki 2013-2014.pdf (21.6 MB)
Osa 4 (2013-2014)
Tuntematon tiedostomuotoItä-Suomen alaosaston historiikki 2001 - 2019.odt (22.3 MB)
Itä-Suomen alaosaston historiikki 2001 - 2019, taittajalle
Tuntematon tiedostomuotoHistoriikin valokuvat (vain luettelo).odt (23 kB)
Itä-suomen alaosaston historiikin valokuvaluettelo
PDF-tiedostoAlko Satakunnan osaston HISTORIAA 2001 - 2018 2 (1).pdf (4.6 MB)
Satakunnan alaosaston historiaa 2001 - 2018
PDF-tiedostoSatakunna alaosaston historia, 2.pdf (6.2 MB)
Satakunnan alaosaston historiaa 2012 - 2015
PDF-tiedostoSatakunnan alaosaston historia.pdf (4.2 MB)
Satakunnan alaosaston historia 2001 - 2011
Alko-Altian Seniorit ry:n hallitus 2017
Alko-Altian Seniorit ry:n hallitus 2015 (osa 2)
Alko-Altian Seniorit ry:n hallitus 2015 (osa 1)
Alko-Altian Seniorit ry:n hallitus 2014
Alko-Altian Seniorit ry:n hallitus 2013
Alko-Altian Seniorit ry:n hallitus 2012
Alko-Altian Seniorit ry:n hallitus 2010
Alko-Yhtiöt Oy:n Eläkeläiset ry:n hallitus 2000
Alkon Eläkeläiset ry:n hallitus 1985

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Turun alaosaston toimintakertomus vuodelta 1979

Tampereen alaosaston toimintakertomus vuodelta 1978

Pulloposti 9, 1978

 

Kansikuva:

Pullopostia Salmisaaresta, kuvannut Juhani Korhonen (Hki 2)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eläkeläisille Pulloposti oli taas luovuttanut takakantensa. Nimimerkki S.J. kirjoitti 75 osanottajan voimin tehdystä Ähtärin matkasta. Eläinpuiston jälkeen oli majoituttu Mesikämmeneen, jossa seurusteltiin vilkkaasti ja tanssittiin pikkutunneille saakka.

Artikkelissa kerrottiin myös Tukholman risteilystä, johon osallistui peräti 60 jäsentä. Matkan yhteydessä päästiin käymään vesibussilla Mälarin järvellä.

"Tällaisen matkan voisi tehdä vaikka joka vuosi" totesivat eläkeläiset matkan päätyttyä.

Alkon Eläkeläiset ry:n vuosikokous pidettiin Vuorannassa 2.5.1978. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Kauko Hartman.

Alkon Eläkkeensaajien Tampereen osasto oli esittänyt, että se liitettäisiin "valtakunnalliseen" eläkeläisten yhdistyksee. Esitys hyväksyttiin ja näin oli Tampereen alaosasto perustettu. Alaosaston edustajaksi pääyhdistyksen hallitukseen valittiin Sulo Keiski.

 

 

 

Tuleva kunniapuheenjohtaja 25 v Alkossa
Tuleva yhdistyksen tilintarkastaja 25 v Alkossa
Pulloposti 6, 1974
Pulloposti 3, 1974
Pulloposti 3, 1974
Pulloposti 3, 1974
Pulloposti 2, 1974
Pulloposti 2, 1974
Pulloposti 2, 1974
Pulloposti 6, 1973
Pulloposti 5, 1973
Pulloposti 4, 1973
Pulloposti 4, 1973
Pulloposti 2, 1973
Pulloposti 1, 1973
Pulloposti 6, 1972
Tuleva kunniajäsen 30 vuotta Alkossa
Pulloposti 5, 1972
Pulloposti 4, 1972
Tuleva kunniapuheenjohtaja 20 vuotta Alkossa
Pulloposti 3, 1972
Pulloposti 3, 1972
Pulloposti 1, 1972
Pulloposti 1, 1972
Pulloposti 1, 1972
Pulloposti 6, 1971
Pulloposti 6, 1971

 

Tämä matka ei liene toteutunut

 

 

 

 

 

 

 

 

Visbyn matka toteutui heinäkuussa 1971 40 eläkeläisen voimin.

Pulloposti 5, 1971
Pulloposti 4, 1971
Pulloposti 4, 1971
Pulloposti 4, 1971
Pulloposti 2 - 1970
Pulloposti 2 - 1970, 1
Pulloposti 5 - 1969
Pulloposti 5 - 1969

Pulloposti 5 - 1970 uutisoi myyjä Hilda Lahtisen eläköitymisestä myymälästä Tpe 3.



 

 

 

 

 

 

 

 

Alkolla oli hyvä tapa saatella eläkeläisensä inhimillisellä ja asianosaisille mieliinjäävällä tavalla vapaalle.

Tämäkin 36 eläkeläisen joukko sai nauttia yhtiön vieraina seuraavaa:

- iltapäiväkahvit Salmisaaressa

- tunnin kierros Salmisaaren tuotantolaitoksessa ja pääkonttorissa

- siirtyminen eduskuntatalolle, jossa Pekka Kuusi otti vieraat vastaan ja esitteli taloa

- pieni välipala Sillankorvassa

- teatteriesitys kaupunginteatterissa

- johtokunnan tarjoama illallinen Marskissa

- Keskuskauppakamarin ansiomerkkien jako

Eläkeläisten yhteismäärä 1970 luvun alussa oli 533 henkeä.

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alkon Eläkeläiset ry:n vuosikokous pidettiin ravintola Jukolassa Rajamäelle 10.4.1969.

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alko järjesti eläkeläisille syysretken Turkuun 4.9.1969. Retkeen osallistui lähes 180 eläkeläistä.

Pulloposti 1, 1969
Pulloposti 1, 1969
Pulloposti 2, 1964
Pullopsti 1, 1964
Pulloposti 3-4, 1963
Pulloposti 1, 1963
Pulloposti 3, 1962
Pulloposti 2, 1962
Pulloposti 3-4-, 1961

Henkilöstölehti uutisoi uuden eläkeläisyhdistyksen vuosikokouksen, joka pidettiin Sillankorvan kerhohuoneessa 10.4.1961.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Vilho Sarantola. "Arvan perusteella ja kuolemn kautta poistuneiden tilalle valittiin uusiakin henkilöitä".

Paavo Rautavaara
Pulloposti 6, 1960
Pulloposti 6, 1960
Kokouskutsu
Pulloposti 3, 1960

 

Alkon Eläkkeensaajain ensimmäinen puheenjohtaja Paavo Rautavaara (1960)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uuden yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Paavo Rautavaara kävi esittelemässä yhdistystä Pullopstin toimituksessa. Hän kertoi 11.10.1960 yhdistysrekisteriin ilmoitetun yhdistyksen toiminnan alkaneen ripeästi. Yleisiä kokouksia oli ehditty pitää jo kolme kertaa. "Kokoushuoneistona on saatu Alkon johdon myötävaikutuksella käyttää yhtiön kerhohuoneistoa" kertoi puheenjohtaja.

Liittymismaksu oli 10 mk ja vuosittainen jäsenmaksu 300 mk.

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Samassa lehdessä oli myös ilmoitus uuden yhdistyksen kokouksesta, jossa oli määrä hyväksyä säännöt.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oheinen pieni juttu oli vuoden 1960 Pullopostin kolmannessa numerossa. Artikkelin mukaan Alkon Eläkkeensaajain Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 27.5.1960 ja siihen osallistui 49 eläkeläistä.

Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Paavo Rautavaara.

Pulloposti 2, 1960
Pulloposti 2, 1960

 

Liekö tällä innoittavalla kirjoituksella ollut osuutta tulevan eläkeläisyhdistyksen perustamiseen. Artikkeli oli vuoden 1960 Pullopostin toisessa numerossa. Heti tämän jälkeen perustettiin Alkon Eläkkeensaajain yhdistys.

Alkon suhtautumista eläkeläisiinsä kuvaa hyvin allaoleva valokuva. Melkoisen herraseurueen saattelemana läksi varastonhoitaja Uuno Kupiainen eläkkeelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Myös Kta 1:n pääkassa Esteri Lumion eläkkeelle lähtö huomioitiin Pullopostin palstalla. Esteri sai työtovereiltaan "viinipikariston" ja firmalta Madeirat.


ELÄKELÄINEN ALKOSSA: VALTIONEUVOS K-A. FAGERHOLM / Heikki Koski 2023

(artikkeli lisätty 2.4.2023/MPe)

Tapasin ensimmäisen kerran valtioneuvos K.-A. Fagerholmin (1901-1984) vuonna 1974, jolloin oli jo yli viisi vuotta hänen siirtymisestään eläkkeelle Alkoholiliikkeen pääjohtajan tehtävästä ja vielä pidempi aika hänen poliittisista tehtävistään. Hän ei ollut asettunut enää ehdokkaaksi vuoden 1966 eduskuntavaaleihin. Vuonna 1968 Fagerholmia vielä kysyttiin pääministeriksi, mutta hän kieltäytyi. 

Tunsin toki hänen merkittävän poliittisen uransa pääkohdat ja muistan joskus ihmetelleeni, miten hän kykeni samanaikaisesti toimimaan eduskunnan puhemiehenä ja Alkoholiliikkeen pääjohtajana. Selitykseksi ei oikein riittänyt pääministerin sihteerin Ahti M. Salosen luonnehdinta Alkon pääjohtajan tehtävästä: ”Ei se nyt niin ihmeellinen homma ole. Jos kuulee, että jossakin on kilpailua, niin soittaa poliisille.” Pikemminkin selitys oli se, että Fagerholmilla oli erinomaiset sen ajan verkostot: sen, mikä joltakulta muulta olisi vaatinut runsaasti aikaa, Fagerholm saattoi yhteyttä ottamalla hoitaa käden käänteessä.

Siirryttyäni Alkon palvelukseen kohtasin Fagerholmin usein aamupäivisin pääkonttorin käytävillä. Enkä yksin käytävillä, sillä varsin usein työhuoneeni ovelta kuului kolme lyhyttä ja terävää ovisummerin painallusta. Siitä tiesin, että tulija oli Fagerholm, joka poikkesi mielellään keskustelemaan. Hänen eläkeläisrytmiinsä kuului viettää aamupäivät Alkossa, lukea suomen- ja ruotsinkieliset lehdet, antaa haastatteluja, kirjoittaa muistelmiaan ja lähteä sieltä lounaan jälkeen kotiinsa. Pekka Kuusi sanoi minulle, että eläkeläinen voi saada Alkosta huoneen, mutta se edellyttää, että on eduskunnan pitkäaikaisin puhemies ja vähintään kolminkertainen pääministeri. 

Kun Kuusi jäätyään eläkkeelle 1982 siirtyi samaan huoneeseen Fagerholmin kanssa, vaikka ei täyttänytkään näitä asettamiaan edellytyksiä, Fagerholm ei siitä pitänyt, ei muuttanut tottumuksiaan mutta viihtyi yhä vähemmän huoneessaan. Lisäsin vähän löylyä tähän hyväntahtoiseen kiistelyyn uhkaamalla, että minä tulen aikanaan kolmanneksi heidän seuraansa.

Fagerholmin olemus oli jo vanhan miehen: ikä näkyi kasvojen ihosta, myös siitä, että posket olivat kaventuneet, mikä taas korosti silmälasien voimakkuutta. Vahvat silmälasit hallitsivatkin Fagerholmin kasvoja. Hänen suunsa vääntyi vähän vinoon, kun hän sanoi jotain hauskaa tai herjaavaa. Se tapahtui aika usein. Hänen salamannopea reagointinsa kahdella kielellä oli yleensä hyväntahtoisen humoristista, mutta pikku ilkeydetkään eivät olleet ihan harvinaisia.

Kerran kun Fagerholm tuli huoneeseeni, hänellä oli mukanaan moniste, jonka ylälaitaan hän oli kirjoittanut omistuskirjoituksen minulle. Moniste oli hänen puheensa marsalkka Mannerheimin siunaustilaisuudessa vuonna 1951. Hän oli löytänyt puheen siivotessaan arkistoaan. Kirjassaan Puhemiehen ääni (1977) Fagerholm tunnusti, että ”puheen kirjoittaminen oli vaikea tehtävä”. Puhe kuului eduskunnan puhemiehen tehtäviin, eikä Fagerholm voinut eikä halunnutkaan väistää tätä velvollisuutta. Ehkä hän tunsi tilanteen vuoksi jotain yhteyttä Väinö Tanneriin, joka pääministerinä vuonna 1927 oli ottanut vastaan suojeluskuntaparaatin. Puheen pitämisessä auttoi se, että Fagerholm arvosti Mannerheimia ja piti tätä ainoana henkilönä, joka omasi niin suuren arvovallan, että Suomen kansa saatiin luotsattua raskaasta sodasta raskaaseen rauhaan.

Alkon teollisuusjohtaja Matti Kaukinen oli kerran huoneessani, kun ovisummeri soi terävästi kolme kertaa. Fagerholm tuli sisään ja kaivoi taskustaan pistoolin pöydälle. Hän oli löytänyt sen kirjoituspöytänsä laatikosta. Varmuuden vuoksi katsoimme Matin kanssa heti, ettei aseessa ollut panosta, ja sitten odotimme selitystä. Fagerholm ei muistanut, milloin ja mistä hän oli saanut aseen. Hänellä ei ollut lupatodistusta eikä aseeseen liittyviä muistikuvia. Fagerholmilla tuskin oli ollut sellaisia uhkia, joihin olisi pitänyt varautua aseen kanssa, olisikohan aseen käyttö häneltä edes onnistunut. Alkon hallintoelimissä oli kyllä sellaisiakin henkilöitä, jotka pelkäsivät aiheellisesti sotien jälkeisinä vuosina. Hallintoneuvoston jäsen Yrjö Leino edellytti, että autonkuljettaja viedessään hänet 1950-luvun taitteessa kokouksesta kotiin saattoi hississä kotiovelle saakka. Fagerholmin aseongelman ratkaisimme niin, että hän antoi meille pistoolin hävitettäväksi.

Fagerholm antoi tunnustusta presidentti Kekkosen ulkopolitiikalle, mutta hän arvosteli usein 1970-luvun lopulla tämän sisäpolitiikkaa, piti presidenttikautta liian pitkänä ja katsoi Kekkosen väheksyvän eduskuntaa ja parlamentaarisia menettelytapoja. Hän pyysi 22. lokakuuta 1980 minua jäämään hetkeksi kahden kesken ja kertoi pohtineensa, että olisi viisasta koota seuraavia presidentinvaaleja varten Mauno Koiviston vaaliliitto eikä sosiaalidemokraattisen puolueen vaaliliittoa. Näin Koivisto voisi Fagerholmin mukaan saada heti suoran enemmistön. Asiaa ei kuitenkaan vielä voinut ottaa esille. Tavattuaan ritarikuntien esittelyssä Kekkosen 19. tammikuuta 1981 Fagerholm kertoi, ettei tämä enää ollut entisensä. ”Näyttää siltä, että keskustelu toimikauden keskeytymisestä tulee ajankohtaiseksi.”

Fagerholmin 60-vuotisjuhlakirjassa R.H. Oittinen kirjoitti, että Fagerholm ”on niin epäsuomalainen, ettei hänellä ole suomalaisen suurimpia heikkouksia – ei ihastusta saunaan eikä kiinnostusta kuorolauluun”. Tosin Fagerholm oli pääjohtajana Alkon Mieslaulajien kunniajäsen, joskin hän pyytämään tulleelle lähetystölle oli sanonut suoraan vihaavansa mieskuorolaulua. Teatteri ja kuvataiteet sen sijaan olivat lähellä hänen sydäntään. Hän oli innokas kortinpelaaja, käytti mielellään alkoholia, mutta aina hyvin kohtuullisesti, ja minulle hän yritti opettaa, että kotiin pitää pyrkiä aina ennen puolta yötä, koska sen jälkeen ei tule esille enää mitään merkittävää.

Fagerholm tunnettiin hyvin Pohjoismaissa. Hän piti niin poliitikkona kuin Alkoholiliikkeen pääjohtajana huolta pohjoismaisista yhteyksistä. Olin kerran Vin & Spritin silloisen hallituksen puheenjohtajan, myöhemmän toimitusjohtajan, kansanedustaja Egon Jacobssonin opastamana tutustumassa Tukholman valtiopäivätaloon. Törmäsimme kesken kierroksen Ruotsin pitkäaikaiseen valtiovarainministeriin Gunnar Strängiin, jolle Egon esitteli minut Alkon pääjohtajana. ”Siis Fagerholmin seuraaja?”, Sträng kysyi ja jatkoi kertomalla, kuinka suuresti Fagerholmin toimintaa ja pohjoismaisia yhteyksiä yhä arvostettiin Ruotsissa. Ja sitten seurasi joukko anekdootteja Fagerholmista.  

Fagerholm oli hyvin kiehtova henkilö. Hän joutui pitkän poliittisen uransa aikana kohtaamaan vakavia aikoja ja tekemään vaikeita ratkaisuja. Pitkäaikaisin eduskunnan puhemies, kolminkertainen pääministeri, presidentinvaalien täpärä kakkonen, joka olisi tullut valituksi, jos sosiaalidemokraatit olisivat onnistuneet vaalityössään saavuttamaan eduskuntavaalien tasonsa, niin työmarkkinoiden kuin puolueriidankin sovittelija, kansanvaltaisia menettelytapoja kunnioittava pohjoismainen parlamentaarikko, sitä kaikkea hän oli. 

Keskusteluni Fagerholmin kanssa jatkuivat miltei kymmenen vuoden aikana. Kun Judith Fagerholm kuoli tammikuussa 1984, valtioneuvoksen kunto heikkeni nopeasti. Hänen muistinsa alkoi pettää. Tyttäret Brita ja Stina huolehtivat parhaansa mukaan mutta eivät voineet koko aikaa vahtia valtioneuvosta. Alkossa vahtimestari Kalevi Juvonen piti niin ikään huolta Fagerholmista, sillä tämä kävi yhä miltei päivittäin Salmisaaressa. 

Fagerholm kuoli toukokuussa 1984. Siunaustilaisuudessa Helsingin Vanhassa kirkossa 2. kesäkuuta 1984 siunauspuheen piti kirkkoherra Voitto Viro ja muistopuheen pääministeri Kalevi Sorsa. Kun kuvanveistäjä Heikki Häiväojan tekemä hautamuistomerkki Avoimet ovet paljastettiin Hietaniemen hautausmaalla 23. toukokuuta 1988, muistomerkin paljasti eduskunnan puhemies Matti Ahde. Paljastustilaisuutta seuranneella lounaalla Savoyssa puhuin Fagerholmin merkittävästä elämäntyöstä.

Heikki Koski