Ritva kiinnittää prenikan Anna-Liisan
...Pekan
ja Riitan rintaan.
Yhteiskuvassa vasemmalta Ritva Ahlgren, Anna-Liisa Mikkola, Pekka Koivula, Riitta Jytilä ja Pentti Kulla.

 

 

Tampereen alaosasto juhli perinteisesti Haulitornilla 

 

Lähes kolmenkymmenen (29) hengen voimin vietimme perinteistä joulunalusjuhlaa 17.11.2021 Pispalan Haulitornilla.

Vihdoinkin saimme luovuttaa vuoden 2020 etävuosikokouksessa myönnetyt huomionosoitukset Anna-Liisa Mikkolalle, Riitta Jytilälle ja Pekka Koivulalle. He ovat olleet kymmenen vuotta mukana alaosaston hallitustoiminnassa. Nyttemmin pari vuotta on jo tullut lisää jokaiselle. 

Maukkaan Kokkipoikien toimittaman ruoan ja hyvien juomien kera viihdyimme juhlatiloissa iltakymmeneen saakka. Illan viihteeksi Lehtosen Rauno oli laatinut kohtuullisen vaikean tietokilpailun, minkä ykköspalkinnon pokkasivat Tuula Keivaara ja Penny Neva. Onnea heille!

Lisäksi päätimme jatkaa perinteistä Luoston majalla lomailua. Vietämme siellä vuonna 2022 viikon 4 kahdeksan hengen voimin. Siten vielä 1-2  huonetta on vapaana innokkaille lähtijöille. 

 

Puolukkaista syksyä!!!

 

Maukasta syksyä senioreille

 

Nyt kannattaa piipahtaa metsän puolella, sillä siellä on runsaasti puolukkaa ja sieniä. Etenkin herkkutattia on pilvin pimein. 

Alaosaston toiminta on ollut kovin vähäistä kuluvan vuoden aikana ja kesällä Laukon reissu sateineenkin antoi mukavan piristyksen hiukan alavireiseen vuoteen. Vaan eipä syytä murheeseen, sillä usko parempaan loppuvuoteen on selkeä. 

Yhdistyksen hallitus kokoontuu 6.10. Helsingissä, jolloin pitkästä aikaa tavataan nokikkain. Kokouksen anti tiedotetaan aikanaan kotisivuilla. 

Kuten aiemmin olikin puhetta, alaosastomme loppuvuoden tähtäimessä on Haulitornin juhla keskiviikkona 17.11. klo 16.00. Toivon mahdollisimman suurta osallistumista juhlaan, sillä ohjelmaan sisältyy mm. kolmen jäsenemme palkitseminen ansiomerkillä. Perusteet palkitsemiselle ovat seuraavat: 

ANSIOMERKKI

Alko-Altian Seniorit ry:n ansiomerkki on nelikulmainen emaljoitu ja kultakehyksinen pinssi, jossa on vihreällä pohjalla valkea pulloa ylhäältäpäin katsottuna kuvaava symboli. Ansiomerkkiin liittyy kunniakirja. Ansiomerkin on suunnitellut Kalervo Koski.

Ansiomerkki voidaan myöntää yhdistyksen jäsenelle, joka on aktiivisesti toiminut yhdistyksen luottamustehtävissä vähintään 10 vuotta.

Ansiomerkin myöntää vuosikokous hallituksen perustellun esityksen pohjalta. Myös alaosastojen hallitukset voivat ehdottaa ansiomerkin myöntämistä. Pääyhdistyksen hallitus tekee lopulliset esitykset vuosikokoukselle.

Toivonkin ilmoittautumisia kyseiseen Haulitornin juhlaan mahdollisimman pian, mutta kuitenkin syyskuun aikana. Mikäli emme saa kokoon 25-30 henkeä, niin juhla jää järjestämättä. Aiemman käytännön mukaan alaosasto kustantaa tilavuokran ja ruokajuomat. Koska toiminta on ollut näinkin vähäistä, alaosato voisi kompensoida jäsenille myös osan ruoan hinnasta. Näin ollen jäsenelle jäisi vain pienehkö osallistumismaksu. Jäsenelle kohdistuva maksu tarkentuu, kunhan saamme Kokkipojalta tarjouksen, minkä alaosaton hallitus käsittelee ja sen perusteella määrittelee jäsenelle jäävän maksun. 

 

Sateinen Laukko

 

 

 

Laukon tunnelmaa

 

Ei ensimmäinen sadepäiväkään moneen viikkoon pystynyt pilaamaan Waltteri Torikan esitystä Laukon kartanon ulkolavalla 28.7.  Konsertti oli loppuun myyty eikä sadekaan karkoittanut yleisöä. 

Meikäläisiä oli mukana 13 ja kaikki ilmeisesti nauttivat kuulemastaan. Suosittelen Laukon konsertteja muillekin alaosastoille. 

 

Koko 11 hengen porukka kuvassa tulppaanien äärellä
Alueelle on istutettu kymmeniätuhanssia sipuleita

 

VIERAILU PÖLKINVUOREN KASVIMAAILMASSA

 

Vierailu Pölkinvuoren Kasvimaailmaan Urjalaan 18.5.2021 klo 14.00. Kevätkukat parhaimmillaan,joten kannattaa tulla mukaan, etenkin kun alaosasto kustantaa kasvimaailman esittelyn sekä kahvit ja paakelsit. 

 

Tänään aurinkoisena kevätpäivänä 11 hengen porukka vieraili Pölkinvuoren Kasvimaailmassa, mikä sijaitsee Urjalan asemalta muutama kilometri Forssaan päin (www.polkinvuori.com).

Veli-Pekka Weckman on tehnyt valtavan työn omistamallaan noin 5 hehtaarin alueella ja työ jatkuu. Suosittelen kaikille kukista ja puutarhasta kiinnostuneille retkikohteeksi. Lienee tällä hetkellä yksi maan suosituimmista kohteista. 

Omistajan johdolla suoritetun tutustumiskierroksen jälkeen nautittiin vielä makoisat leivoskahvit alaosaston piikkiin.

 

 

 

 

 

 

HYVÄÄ JOULUA JA TERVEELLISTÄ UUTTA VUOTTA 2021 TAMPEREEN ALAOSASTOLAISILLE!!!

 

JOULULAHJAVINKKI 

 

Vielä on saatavana senioreiden historiikkia 20 euron hintaan - vaikkapa joululahjaksi . Yhteys Penaan 040-5549311 tai pentti.kulla@pp.inet.fi. Kirjan kuvasatoa on mm.tämä Kultarannan puutarhassa otettu kuva. Tarvittaessa ilmaistoimitus kotiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Iloinen Anne Mattila kertoi Annen taidekahvilan historiaa
Koko porukka Annen taidegallerian terassilla

Taideretki Karviaan Annen taidekahvilaan 25.8.2020

 

Matka toteutuu, koska lähtijöitä on nyt 13. 

Kokoontuminen klo 9.30 Hämeenkyrön alkolla ja siitä eteenpäin kimppakyydeillä. 

Annen esittelykierros klo 11.00 ja sen jälkeen ruokailu. Hupi maksaa 20€/nuppi, minkä jokainen maksaa itse. 

Ja sitten kotiin päin. 

 

...Ja sitten oltiinkin jo paikan päällä,

 

missä iloinen ja välitön Anne Mattila otti meidät vastaan. 

Hän kertoi kuinka tämä nykyään melkoisen suureksi kasvanut kokonaisuus alkoi pienestä mökistä ja sen vieressä olevasta pikku lammesta. Hirsirakennuksia on kertynyt vuosien mittaan mökin viereen lukuisa määrä, mistä löytyy ravintola, myymälä, esiintymistila sekä uusimpana taidegalleria. Rakennus on siirretty Alahärmästä ja on kooltaan melkoinen sisältäen Annen tekemää taidetta. 

Ravintola tarjosi meillekin maittavan aterian ja toiset kruunasivat ruokailun "pienellä" munkilla. Taidekahvila sijaitsee hiukan Karvian keskustasta pohjoiseen. 

Anne kertoi nykyään keskittyvänsä enemmän taiteen tekoon ja laulupuolella kirkkokonsetteihin. Tanssilavakeikat ovat jääneet lähes kokonaan. 

 

 

 

 

Lunta riittää...
Kunto nousee parhaiten levolla, joten neuvosta vaarin...

Lomailua talvisella Luostolla

 

Tampereen alaosaston iskujoukko lomaili viikolla 7 Alkon majalla Luostolla. Lunta on pohjoisessa yllin kyllin, kuten kuvastakin näkyy. 

Ladut olivat erinomaisessa kunnossa ja Lampivaaran ja Torvisen majan munkit maistuivat hyviltä kuten aina ennenkin.  

 

 

 

 

 

Luoston majan oleskelutila on erinomainen tila nauttia hyvästä majaseurasta. Muutenkin maja on pysynyt erinomaisessa kunnossa ottaen huomioon, että se on pian 50 vuotta vanha. Aikanaan ollessani Sallan myymälässä hommissa, vierailimme upouudella majalla uutena vuonna 1975. 

Alko on pitänyt majasta hyvää huolta ja viimeiset remontit ovat kohdistuneet keittiön uusimiseen, ulkokattoremonttiin sekä huoneiden sänkyjen osittaiseen uusimiseen. Kuivaushuone odottaa remonttia, koska lämmön kehittäjä oli tehnyt tenän. Ehkä sekin on ensi talvena kunnossa, jos vaikka silloin suunta veisi pohjoiseen hiihtämään?

Kohti juhlavuotta 2020 

 

Hiukan infoa vuoden 2020 alkupuoliskon toiminnasta

  • Tutustuminen Ateneumin näyttelyihin Helen Schjerfbeckistä ja Taiteilijoiden Ruovedestä  torstaina 9.1.2010. Lähtö Tampereelta klo 8.04 IC 140. Kukin hankkii junalippunsa itse ja mielellään ilmoittautuu Penalle - tänä vuonna. 

  • Tampereen alaosaston vuosikokous perjantaina 7.2.2020 klo14-16 aluekonttorissa Aleksanterinkadulla. Kokouksessa normaalien vuosikokousasioiden ja kahvittelun lisäksi tulevan yhdistyksen vuosikokouksen järjestelyt. 

  • Maalis- ja huhtikuussa ei vielä suunniteltua toimintaa. 

  • Alko-Altian Seniorit ry:n 60-vuotis-juhlakokous Tampereella Rautatiekadun Scandicissa keskiviikkona 20.5.2020.

    • Varauduttu noin 150 (+/- 25) jäsenen osanottoon

    • Ohjelmassa vuosikokouksen lisäksi mm.

      • vierailu Raatihuoneella 

      • 60-vuotishistoriikin julkaiseminen 

      • palkitsemiset (mm. 3 Tampereen alaosaston jäsentä)

      • arvokas iltajuhla ruokailuineen

      • illan päätteeksi tanssimusiikkia

    • Varatkaa kyseinen päivä juhlaa varten 

TTT:n Yhtä Matkaa 23.11.2019 klo 13.00

 

Alaosaston vuoden viimeisen tapahtuma oli vallan erinomainen Seela Sellan ja Puntti Valtosen esittämä Yhtä Matkaa. Mukana 30 tyytyväistä alaosastolasita.

 

 Vanha nainen (Seela Sella) ja keski-ikäinen mies (Puntti Valtonen) kohtaavat junassa. Toinen on matkalla häihin, toinen hautajaisiin. Toinen haluaa keskustella, toinen on torjuva. Pitkän matkan mittaan ennakkoluulot haihtuvat ja vastarinta murenee. Kahden ihmisen elämäntragediat purkautuvat tarinoiksi, joiden kautta toisilleen vieraat matkakumppanit löytävät tien ennakkoluulojensa ryteikön läpi.

Poikkeuksellista reittiä kulkevaa matkaa ohjailee ja kommentoi kaikkitietävä, mystinen konduktööri (Safka Pekkonen). Tapahtumia myötäilevä laulu taivaltaa läpi esityksen pohtien matkustamista ja elämää.

Teatterin jälkeen ruokailimme kulman takana sijaitsevassa ravintola Aistissa, missä saimme oikein maistuvaa ruokaa ja hyvää palvelua.

Illan suussa iskuryhmä kävi vielä juhlistamassa Salhojankadun Pubin 50 vuotista taivalta. Suositellaan Tampereen vierailun yhteydessä - vaikkapa ensi keväänä. 

Ohessa kuva kahden vuoden takaa ravintola Aistista. 

 

Maistiaiset olivat maukkaita ja myös vähintäänkin riittävän kokoisia
Peter Dörig esitteli omistamansa Juustolan toimintaa

VIERAILU HERKKUJUUSTOLASSA MOUHIJÄRVELLÄ 3.9.2019

 

Tampereen alaosaston väki vieraili 22 hengen voimin tutustumassa Mouhijärvellä (Sastamalan kaupungissa) Herkkujuustolan toimintaan ja tuotteisiin. Oli tosi mukavaa, kun osallistujia oli näin paljon ja uskoisinkin porukan lähteneen kotimatkalle ihan tyytyväisenä yrittäjän antamaan tietoon sekä myös suussa maistuviin maistiaisjuustoihin. Lähes jokainen taisi ostaa kotiviemisiksi muutaman juustopalan. 

Peter Dörig on kotoisin Sveitsistä ja hänen perheensä on perinteistä juuston valmistajasukua. Suomeen hän kuitenkin tuli aivan muussa mielessä, mutta havaittuaan ettei Suomessa tehdä kunnon juustoja, aloitti "kunnon" juustojen valmistuksen omakätisesti Selkeen kartanossa . Kysynnän kasvaessa hän teki rohkean päätöksen ja rakensi uudet tilat Porin ja Sastamalan tien risteykseen Mouhijärvelle. Ne avattiin tämän vuoden alussa.

Herkkujuustola on perheyritys, mikä työllistää vaimon lisäksi kymmenkunta henkeä. Juustolan lisäksi tiloissa on ravintola-, kahvila- ja myyntitoimintaa. 

Kannattaa poiketa, jos ajelee sillä suunnalla Tampere-Pori tietä. 

Laukon Kartanon lavalla Aili Ikonen ja Jukka Perko & Avara
Runsaan yleisön seassa oli myös senioreiden edustus

Kesäinen Laukon Kartano esitti parastaan 

 

Tampereen alaosaston iskuporukka vieraili 17.7. Laukon Kartanon puistokonsertissa. Tänään oli vuorossa hienoääninen Aili Ikonen ja muusikkoina Jukka Perko & Avara. 

Sää oli mainio, kesäisen lämmin ja uhkaava ukkossadekin pysyi jossain muualla lähimaastossa. Yleisöä oli runsaasti ja järjestelyt erinomaiset, mukaan lukien ennen esitystä nautittu lounas. 

Kartano järjestää näitä puistokonsertteja pitkin kesää keskiviikkoisin ja lauantaisin. Ja jos ei askeleet sovi konsertteihin, niin kannattaa poiketa Laukossa tutustumassa hienoon ja perinteiseen hämäläiseen maisemaan ja historiaan. Suosittelen.

Torvisen kahvila kutsuu
Talvea parhaimmillaan - 28 astetta pakkasta
Kati, Helena, Seija ja Pirjo Torvisen majalla munkkikahveilla
...ja Jukalla vahvistettuna laavulla makkaratulilla

LUOSTON REISSU VIIKOLLA 5 VUONNA 2019

 

Tampereen alaosaston porukka vieraili jälleen Alkon Luoston Majalla senioriviikolla. Ilmat suosivat, kuten kuvista näkee. Tosin parina päivänä oli sen verran kylmää, että hiihto ei kovinkaan hyvin onnistunut. 

Olosuhteet joka suhteessa ovat Luostolla mainiot ja alueen rauha vetää keskitalvellakin väkeä Euroopasta. Ennen joulua tulevat englantilaiset ja keskitalven lomailijoita olivat ranskalaiset, sveitsiläiset ja italialaiset. On harhaluuloa, että nyt Lapissa ei ole väkeä, vaan liikkeellä on runsaasti palveluja ostavia eurooppalaisia. Ja myös japanilaisia revontulia ihmettelemässä. Moottorikelkkajonoja näkyy päivittäin huristelemassa Lampivaaraan ja Torviseen. Hiihtämisestä nämä keskieuroopalaiset eivät niinkään välitä,vaan he pitävät lumikenkäilystä.

Suositellaan muillekin senioreille, koska varattavia viikkoja on ympäri vuoden. Kaikkien yhtiöiden eläkeläisillä ei ole tällaista mahdollisuutta - ainakaan Luostolla.  

Kolkatan Olka ja kaverit
Mirja ja Vuokko tunnelmoi
Laulun taitajat yhteiskuvassa
Eero ja Mirja

JOULUN ODOTUSTA HAULITORNILLA

 

Tampereen alaosaston väki vietti perinteistä joulujuhlaa tällä kertaa Haulitornilla parin vuoden tauon jälkeen. Mukana oli noin puolet jäsenkunnasta (noin 30 henkeä), mitä voitaneen pitää ihan mukavana saavutuksena. 

Illan ohjelma oli alaosastolaisten omasta takaa ja pääosin musiikkipitoista. Oli yhteislaulua ja myös varsin laadukkaita duo-esityksiä ja myös useamman henkilön esityksiä. Myös Tuomas Kyrön "Mielensä pahoittaja" oli saapunut paikalle. Kiitoksia kaikille ohjelman suorittajille. 

Kokkipoikien runsas jouluruoka maistui kaikille oikein maukkaalta ja osa porukasta jaksoi kiivetä vielä perinteiseen Pispalan Pulteriin terästämään mukavia muistoja alkolaisesta elämästä ja ihmettelemään nykymenoa. 

Tampereen alaosaston väkeä Jurmalassa Itämeren rannalla
Leikkaan Kyösti ja Suurlähetystön lähetystöneuvos Marco Priballi
Ja syödäkin pitää...
Riian Zeppelin-halleissa oli paljon ruokatarjontaa

Tampereen alaosasto edustettuna Riian matkalla

 

Viisikymmentäkaksi senioria ympäri maata vieraili Riikassa 25.-27.9.2018. Mukana oli myös edustava otos Tampereen alaosastosta: Putkoset, Kullat, Lehtosen Rauno, Mikkolan Anna-Liisa ja Valkaman Ilpo. Mukava osanotto tälle pikakäynnille Latvian pääkaupunkiin. 

Matkan vetämisen hoiti tyylikkäästi vanhaan malliin Leikkaan Anna-Terttu ja Kyösti. Vaikka monta mutkaa matkalle muotoutui, niin kokonaisuutena reissua voidaan pitää varsin onnistuneena. Kolmella sadalla eurolla saatiin vähintäänkin rahan arvoisesti matkakokemuksia. Kaupunkiin tutustumisen lisäksi vierailtiin Jurmalassa sekä myös Suomen suurlähetystössä. 

Opastusta kuulolla
Hieno teos näyttelystä. Tekijää en muista.

PICASSOSTA PYYKKÖÖN Kangasala-talo 5.9.2018 klo 14.00

 

Alaosasto kävi tutustumassa Urpo Lahtisen keräämään taidekokoelmaan Kangasala-talossa. Saimme opastetun kierroksen monipuoliseen taidekokoelmaan. Siellä oli tosiaan Picassoa, Dalia ja Pyykköä kolmessa kerroksessa. Ja mukana 14 "taiteen ystävää".

Kierroksen päätteeksi kävimme makoisilla pullakahveilla viereisessä kahvilassa.  

Vikströmin museon vanhan puolen ruokasalin katto katseiden kohteena
Visavuoren kesäistä luontoa
Toijalan Kesäteatterin estradi

Visavuori, Leskirouva ja Toijalan Kesäteatteri

 

Tampereen alaosaston porukka vieraili torstaina 28.6.2018 Akaan suunnalla. Ensin käytiin katsomassa Sääksmäellä Emil Wikströmin taiteen tyyssijaa Visavuorta. Kohde oli entisellään ja opastetun kierroksen jälkeen porukka sai nauttia kesäisen kauniista Visavuoren luonnosta. Lämpöakin riitti, sillä lämpömittari näytti + 29 astetta ja aurinko tietysti paistoi. 

Nautinnon jälkeen siirryttiin Toijalaan ravintola Leskirouvaan, missä ruokailimme. Ruoka oli maistuvaista,mutta harmillisesti uuniperunoiden lämmitys oli jäänyt puolitiehen. 

Lopuksi siirryimme matkan pääkohteeseen eli Toijalan Kesäteatteriin, mikä sijaitsee Vanajaveden rannassa Toijalan Satamassa. Siellä näimme Rami Saarijärven käsikirjoittaman ja ohjaaman kappaleen "Täydellinen taloyhtiö". Esitys oli kepeä, hyvin kesäteatteriin sopiva kuvaelma taloyhtiön asukkaiden keskinäisestä yhdessäolosta. Kaikki asiat eivät mene aina niin kuin Strömsössä. 

Teatteriesityksessä meitä oli kaikkiaan 19 henkeä, joista muutama oli jäsenten tuttuja, mutta kaiken kaikkiaan oikein mukava määrä aktiiveja lähti liikkeelle näin keskellä kesää. 

Vierailu Metsämuseo Lustossa

 

Savonlinnan vuosikokous ja Lusto 

 

Oltiinhan siellä mekin, nimittäin Savonlinnan vuosikokouksessa. Tampereelta oli 9 hengen porukka reissussa pikkubussilla. Lisäksi oli yksi ottopoika Loimaalta, Hakalan Risto. Mentiin Jyväskylän kautta ja tultiin Lappeenrannan ja Kouvolan kautta. Melko pitkä reissu,mutta ilmahan oli vallan mainio, kuten myös vuosikokouksen ohjelma. Kokouksesta laajemmin etusivulla. 

Toisena päivänä kävimme Metsämuseo Lustossa ja pikaisellakin käynnillä saimme hyvän kuvan suomalaisesta metsästä ja metsien miehistä. 

Kiitokset hyvien juhlien järjestäjille!!!

Avainasiakaspäällikkö Saka Paavolainen esitteli Alma Median tunnuslukuja

 

Vierailu Alma Manussa 4.4.2018 klo 14.00

 

Tampereen alaosaston jäsenet (20) vierailivat painotalo Alma Manussa, jonka uudet, nykyaikaiset tilat valmistuivat vuonna 2013 Tampereen Sarankulmaan. Alma Manuun kuuluvat lehtipaino ja tulostuspalvelukeskus Tampereella sekä varhaisjakelu Pirkanmaalla ja Satakunnassa.Talossa painetaan 6 miljoonaa lehteä viikossa ja Alma Manun jakelussa on yli 50 lehteä. Eri tuotteita jaetaan 2 miljoonaa kappaletta viikossa lähes 900 courierin (lehdenjakaja) voimin.  

Vierailu oli mielenkiintoinen ja antoi hyvän kuvan siitä, mitä lehden valmistus nykypäivänä on. 

Suntio Sirkka-Liisa Köngäs esitteli Lielahden kirkkoa
Kirkkokahveet Maukkaan kahviossa
Ylimääräinen tutustuminen vanhaan pirttiin

VIERAILU LIELAHDEN KIRKOSSA 8.3.2018

 

Tampereen alaosasto vieraili Lielahden kirkossa torstaina 8.3.2018. Ahlgrenin Ritva oli sopinut suntio Riitta-Liisa Köngäksen kanssa pienimuotoisesta kirkkoesittelystä. Vuonna 1961 rakennettu kirkko ei ole ehkä aivan perinteisen kirkon oloinen, vaikkakin palvelee kirkkoa tarvitsevia vallan mainiosti. 

Kirkkokahveet juotiin lähistön Maukkaat-kahviossa. Retken lisäbonuksena pääsimme tutustumaan Erkkilän Tertun ansiosta Rientolan omistamaan ja kunnostamaan vanhaan pirttiin 1860-luvulta.

Mukana menossa mukavat 14 henkeä. 

Lielahden alue on kovaa vauhtia paisuva alue Tampereen länsilaidalla. Alue on vanhaa teollisuusaluetta ja kaupunki omistaa nykyään vanhat teollisuuskiinteistöt, joissa toimi aikanaan puu- ja paperiteollisuuslaitoksia. Aluetta kehitetään kaikkien kaupunkilaisten virkistysalueeksi ja sen lisäksi asuntoja nousee Lielahteen kuin sieniä sateella. 

Tykkylumi teki hienoja taideteoksia
Hienoa oli...
...etenkin Lampivaaran päällä
Ei ollut leivätön pöytä, eikä juomaton
Tavoiteltiin jättipottia, mutta Loimaalle meni
Yhteistyö ja maltti oli valttia

SUKSEN LUISTOA LUOSTOLLA VIIKOLLA 6

 

Tampereen alaosaston iskujoukko vieraili jälleen Luostolla Alkon henkilöstön majalla. Tässä muutama kuva hienoista olosuhteista. Aurinko paistoi ja lunta vajaa metri. Kyllä kelpasi ulkoilla, vaikka pakkanen hiukan nipisteli.

NAUTINNOLLISTA TEATTERIA JA RAVINTOA

 

Alaosaston runsaslukuinen jäsenkunta (32 + 5 ulkopuolista) oli katsomassa lauantaina 18.11. TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä Maarit Tyrkön kirjoihin perustavaa näytelmää "Presidentti ja tyttö". Näytelmä ei tarjonnut katsojilleen mitään aivan yllättävää, mutta kertaili 70-luvun lopun ja 80-luvun alun tapahtumia. Olisi ollut Urkille kunniallista päästä eläkkeelle silloin, kun halusi. Taustajoukot kuitenkin pelasivat omaa peliään ja käyttivät sairasta miestä omien intressiensä ajamiseen.

 

★★★★ Taas ollaan ihmeen äärellä! (Näytelmä luo) 70-luvusta suorastaan riemastuttavan kirkkaan kuvan" - Lauri Meri, Helsingin Sanomat

 

 

 

 

 

Ruokailemaan siirryttiin aivan kulman takana sijaitsevaan Aisti-ravintolaan, mikä on jo aiemmin saanut kiitettäviä arvosanoja tarjonnastaan. Hyvää ja kohtuuhintaista olikin talon tarjoama ruoka.

 

 

Koska olimme päivänäytöksessä, hitaammat ja janoisemmatkin ehtivät hyvissä ajoin kotikonnuilleen. Saa nähdä, mitä ensi vuonna on tarjolla? Olisiko Haulitornin aika vaihteeksi?    

Stalinin lahja Varsovalle: Kulttuuri- ja tiedepalatsi
Vanhan kaupungin tori
Puolan juutalaisten museo Polin ja hartaat kuulijat. Museon on suunnitellut Rainer Mahlamäki, joka on aloittanut toimintansa Tampereella.
Tampereen alaosaston edustus matkalla

Vierailtiin Varsovassa 7.-9.10.2017

 

Senioreiden vuosittainen matka suuntautui Varsovaan. Mukana viitisenkymmentä matkaajaa ympäri Suomea. Tässä muutama kuva. Enemmän myöhemmin etusivulla. 

Hiukan selvitystä näyttelystä
Yksi monista keisareista
Koeta sitten näillä kävellä
Osattiin sitä sotia ennekin .. ja pitkään
Oppaan johdolla näyttely oli antoisa
Valtaistuin oli melkoisen suuri

Vapriikin Kielletty Kaupunki-näyttelyssä 26.9.2017

 

Seitsemäntoista hengen porukalla käytiin katsomassa Tampereen Vapriikissa hieno Kielletty Kaupunki-näyttely. Se on ensimmäistä kertaa esillä Pohjoismaissa, mikä on melkoinen luottamus tamperelaiselle museolle Kiinan suunnalta. Toisaalta suhteet pitää olla kunnossa. 

Näyttely kertoo mantsuurialaisen Qing-dynastian ajasta, mikä kesti 1600-luvulta 1900-luvun alkuun. Aiemmin vallassa ollut Ming-dynastia kaatui mongolien kanssa käymien sotien vuoksi sekä väestön kasvun tuomiin ongelmiin. Voimakkaimmillaan Qing-dynastia oli 1700-luvulla keisari Yonghengin (1723-1735) ja hänen poikansa Qianlongin (1735-1796) aikana. Mantsujen valtakausi päättyi 1911, jolloin kymmenes Qing-dynastian lapsikeisari Pu Yi (synt. 7.2.1906) menetti valta-asemansa.

Näyttely päättyy 1.10. ja se on kerännyt huomattavan määrän vierailijoita. Taisi mennä 100000 rikki!!!

Kaikki matkalaiset yhteispotretissa
Leksa esittelee oppaamme rovasti Aino Mäki-Punnon Porvoon Tuomiokirkon edustalla
Tuomiokirkon laiva
Ruokailu ravintola Hanna-Mariassa
Runebergin kotimuseo ulkoa päin
Kuunneltiin oppaamme kertomana talon historiaa 1800-luvulta

PORVOON REISSULLA PORVOON MITALLA 6.9.2017

 

Tampereen alaosastolaiset tekivät visiitin Porvooseen hienona syyspäivänä 6.9.2017. Pienestä vastoin käymisestä huolimatta (bussi hajosi ennen lähtöä) pääsimme aikataulun mukaisesti perille Porvooseen, missä meitä odotti Mäkisen Leksa. Hänelle kiitos päivän ohjelman järjestelystä.

Rovasti Aino Mäki-Punnon opastamana tutustuimme Porvoon Tuomiokirkkoon, mikä olikin hieno kokemus. Vuonna 2006 tapahtuneen tuhopolton jälkeen kirkko on saatu entistä ehompaan kuntoon. Kun olimme saaneet riittävästi hengen ravintoa, siirryimme ravintola Hanna-Marian rauhallisiin tiloihin nauttimaan buffet-pöydän antimia. Ravintolan vieressä sijaitsevasta Brunbergin karkkikaupasta saimme suut makeiksi ja näytti sieltä eräskin pussukka lähtevän kohti Hämettä. 

Runebergin kotimuseo oli varsin kiintoisa tutustumiskohde, missä opastettu museokierros kertoi varsin kattavasti Runebergien aikaisesta elämästä. Museohan on autenttisesti siinä muodossa kuin J.L Runeberg ja vaimonsa Frederika siinä asuivat. Valitettavasti Walter Runebergin veistosmuseo oli jo siirtynyt talviaikaan ja oli siten suljettu. 

Vaikka varsinainen kesäaika on jo ohi, näytti kaduilla liikkuvan melko paljon niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin kulkijoita. Kaiken kaikkiaan vierailu oli parillekymmenelle mukana olleelle ihan mukava kokemus. 

 

Väliaikakahvit juotiin alaosaston piikkiin. Puitteet ja palvelu olivat erinomaisia.

VIIKINSAAREN KESÄTEATTERISSA 29.6.2017

Tampereen alaosaston porukka vieraili Viikinsaaren kesäteatterissa kesäluun lopulla. "Mies, joka ei osannut sanoa EI" oli vallan mukava ja humoristinen näytelmä, joka sopi hienosti kesäteatteriohjelmistoon. Etenkin Ilkka Heiskasen ja Mikko Töyssyn roolit olivat sopivan koomisia ja hienosti näyteltyjä, mutta koko näyttelijäkaarti suoriutui hyvin rooleissaan.

Mukaan oli ilmoittautunut 17, jotka kaikki myös piakalle saapuivat Hopealinjan laivalla. Laiva kuljettaa teatteriväen Laukon torilta noin puolessa tunnissa Viikinsaareen.  

 

Ester Hatanpää
Ville Himanen
Ester ja Ville
Pena, Ester, Ville ja Ritva

ANSIOMERKIT  ESTERILLE JA VILLELLE

 

Alko-altian Senioreiden hallitus on myöntänyt yhdistyksen ansiomerkin Ester Hatanpäälle ja Ville Himaselle yli kymmenvuotisesta hallitustyöskentelystä. Kumpikin on tehnyt tämän uran jo 80- ja 90-luvulla, mutta asia tuli esille kun selvitettiin alaosaston hallitusten kokoonpanoja.

Vuosikokouksessa Silja Europalla 17.5. luovutetut merkit otti vastaan alaosaston pj., joka puolestaan järjesti pienimuotoisen kahvitilaisuuden Tammenlehväkodissa. Sattumalta 29.5.2017 oli Himasen Villen ja Irjan kihlajaispäivä 71 vuotta sitten, minkä vuoksi nautimme Villen tarjoamat juhlakahvit.

Mukana oli myös jo aiemmin ansiomerkin saanut Ritva Ahlgren. Onnea vielä virkeälle avioparille!!!

Kimmo Pyykön näyttelyn UKK:n tekemä taideteos esittää naista (taustalla keskellä)
Tampereen alaosaston porukkaa

Vierailu Kangasala-talossa 8.3.2017

 

Tampereen alaosaston 18 hengen ryhmä vieraili komeassa Kangasala-talossa.Tutustuimme oppaan avustuksella ensin Kangasalta kotoisin olevan Kimmo Pyykön pysyvään näyttelyyn. Oheisessa kuvassa on muuten UKK:n (= Urho Kekkonen) tekemä taideteos. Muutenkin taiteilija näytti olevan hyvissä väleissä maan johdon kanssa, sillä näyttelyssä oli myös aivan Manun näköinen taideteos hiuskiehkuraa myöten.  Huonoa tuuria oli siltä osin, että talon muut näyttelyt olivat juuri nyt vaihtovaiheessa, joten ne jäivät näkemättä. Tämän tosin tiesimmekin.

Kulttuurin lisäksi nautimme makoisan kahvi-buffetin taidenäyttelyn ja Seela Sellan esityksen välissä.

Illan päätteeksi saimme nauttia esityksen Pieni eläin - Seela Sella 80 v. Tunnin esityshän on Sellan monologi Nasun hahmossa. Varsin sympaattinen näytelmä antaa hienon ja positiivisen kuvan Seela Sellan tavasta eläytyä vaativaan rooliin. Kangasala-talon esityskin oli loppuunmyyty, kuten ovat muutkin hänen esityksensä Tampereella ja Helsingissä. Suosittelen, mikäli vaan lippuja jostain löytyy.

 

Vuosikokouksen antia lyhyesti

 

  • Vuosikokoukseen 7.2.2017 aluekonttorissa osallistui 13 aktiivista jäsentä.
     
  • Hallitukseen valittiin pj. Pentti Kulla, vpj. Pekka Koivula, sihteeri Seija Karhu, jäsenet Liisa Putkonen ja Kalevi Järvinen. Ulkopuolella hallituksen Ritva Ahlgren (muistamiset) ja rahastonhoitaja Jorma Putkonen. Seitsemän vuoden sihteeriyden ja hallitustyöskentelyn jälkeen Vuokko Alenius jättäytyi rivijäseneksi. Kiitokset Vuokolle alaosaston hyväksi tehdystä työstä.
     
  • Vuosikokous hyväksyi vuoden 2016 toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle.
     
  • Vuoden 2017 jäsenmaksu on kaikille jäsenille 20 € (ennen 1.1.2017 80 vuotta täyttäneille vapaaehtoinen).
     
  • Tämän vuoden toimintasuunnitelmaan vahvistettiin seuraavat tapahtumat jo aiemman suunnitelman lisäksi
    • Porvoon reissu Leksan maisemiin syyskuun ensimmäisellä viikolla (4.-7.9.2017) mikäli lähtijöitä riitävästi pikkubussikuljetukseen. Päivä tarkentuu myöhemmin ja siitä ilmoitetaan kevään aikana. Varaa aika kalenteriisi. 
    • Joulujuhla tämän vuoden mallilla: teatteri+ruokailu, mahdollisesti Komediateatteriin, missä nämä kaksi yhdistyvät samaan tilaan.

 

 

 

Renessanssi-näyttelyn mielenkiintoista nähtävää
Matkalaiset Kansallismuseon aulassa

VIERAILU KANSALLISMUSEOSSA 11.1.2017

 

Tusinan verran alaosaston väkeä aloitti vuoden vierailemalla Kansallismuseon Renessanssi-näyttelyssä keskiviikkona 11.1.2017. Tutustuimme myös museon perusnäyttelyyn, mikä esittelee Suomen historiaa keskiajalta alkaen. Matkustaminen sujui mukavasti junalla ja porukka kävi syömässä museon vieressä sijaitsevassa perinteikkäässä ravintola Manalassa. Osa vieraili myös Ateneumin paljon huomiota saaneessa Modigliani-näyttelyssä. Kyllä kannatti.

Teksti kertoo jäsenemme tarinaa....

Himasen Villen ja Irjan juhlaa

 

Vuoden 2017 alussa juhlittiin perhepiirissä Villen ja Irjan 70-vuotishääpäivää. Onnea juhlijoille.

Ravintola Astorin kellarikabinetti
Kolmisenkymmentä jäsentä osallistui ruokailuun

Joulunajan tapaaminen

Tampereen alaosasto kävi 34 jäsenen voimin katsomassa Patriarkka-näytelmän Tampereen Teatterissa 23.11.2016.

Kulttuurikokemuksen jälkeen kävelimme keskustorin poikki ravintola Astoriin, missä saimme miellyttäviä ruoka- ja juomanautintoja.

Riitta Jytilä, Rauno Lehtonen, Terttu Hirvonen, Helena ja Pentti Kulla
Terttu, Riitta ja Rauno odottavat .....
Hotelli Virun 23. kerroksen(jota ei aikanaan ollut olemassa) terassilla. Nyttemmin kerroksessa on KGB-museo.
Suomen suurlähetystön komea ruokasali

TALLINNAN MATKA 5.-7.10.2016

 

Tampereen alaosaston iskuryhmäkin oli mukana alko-altian senioreiden Tallinnan reissulla viiden hengen voimin. Kaiken kaikkiaanhan mukana oli lähes sata matkalaista. Retken kokokohta oli varmaankin Estonia-teatterin Tuhkimo-baletti ja pelkästään teatterirakennuksessa käynti oli mukava kokemus. Tallinnan opastetun kierroksen lisäksi tutustuimme Lentosatama-museoon, Suomen suurlähetystöön sekä Viron kansalliskirjastoon. Suomen suurlähetystövierailukin oli hieno kokemus eikä vähiten upeiden puittensa vuoksi.

Liisa Lagerstam kertoi Laukon kartanon historiaa asiantuntevasti ja eloisasti alaosaston 22 osallistujalle
Porukka yhteiskuvassa kartanon päärakennuksen edessä
Päärakennuksen historiaa...
Upea kartanovierailu päättyi maittavaan lounaaseen

VIERAILU LAUKON KARTANOSSA 23.8.2016

 

Laukon kartano Vesilahdella on avattu yleisölle tänä kesänä ja vieraita on käynyt jo noin 30.000. Se on erinomainen saavutus ja muun muassa matka laivalla Tampereen laukontorilta Laukkoon on saavuttanut suuren suosion. Suosittelen vierailua Laukon kartanoon tulevana kesänä, sillä tämän kesän vierailut on vierailtu. Ainoastaan ryhmät pääsevät nyt syksymmällä kartanoon tutustumaan. Pari avaintekijää Laukon kartanon hyvälle menestykselle tulevaisuudessa ovat hyvä palvelu joka suhteessa, erinomaiseen kuntoon korjatut rakennukset sekä siisteys.

 

 

 

 

Ikäisekseen pirteät yli yhdeksänkymppiset Irja ja Ville Himanen
Paikalla oli tusinan verran alaosaston jäseniä

Vierailu Tammenlehväkeskuksessa 25.10.2016

 

Tampereen alaosaston väkeä vieraili Tammenlehväkeskuksen kahviossa tapaamassa Tammenlehväkodissa asuvia, pitkään jäseneinä olleita Irja ja Ville Himasta. He viihtyvät siellä hyvin ja palveluita on saatavana tarpeen mukaan laidasta laitaan.   

 

MOROSSA TAVATTIIN

Tampereen alaosaston seniorit kokoontuivat keskiviikkona 11.3.2015 klo 14.00 Hotelli Tornin Moro-kahvilaan. Kahvittelun lomassa väki pääsi ihailemaan hienoja Tampereen maisemia. Mukana oli mukavasti 20 aktiivista jäsentä.

Kuultiin Pihlgren&Ritolan historiaa
Museon tapetin painoteloja
Pekka, Jarmo ja tapetin painaja
Hienoa paperitapettia
Lopuksi ihailtiin hienoa mallistoa
Pientä välipalaa ravintola Leskirouvassa

Toijalassa tapettia ja teatteria

 

Alaosaston aktiiviväki vieraili perjantaina 11.3.2016 illan suussa Toijalassa katsomassa Pihlgren & Ritola-yhtiön tapetteja ja Toijalan Näyttämön teatteria. Ja siinä välissä käytiin ravintola Leskirouvassa haukkaamassa pientä hiukopalaa. Mukana oli parikymmentä jäsentä, jota voidaan pitää erinomaisen suurena. Kiitos mukana olleille.

Toijalan Näyttämön väki esitti brittiläistä kohellushuumoria sisältävän "Munaako herra ministeri". Varmastikin oli tamperelaisille ja nokialaisille virkistävää nähdä hiukan pienimuotoista, kuitenkin hyvälaatuista harrastajateatteria.

Hienoja pr-tapettimallistoja voit käydä katsomassa www.tapettitalo.fi .

"Mitähän tehtäis" pohtivat Seija, Maija ja Pirjo
Rykimäkeron taukopaikalla
Hiihtäjät Lampivaaran majan edessä
Munkkikahveilla Lampivaarassa
Pitkän pöydän ääressä maistui poronkäristys sopivien juomien kyydittämänä
Pöytäkin oli juuri hyvänkokoinen
Hyvää oli kaikki tyyni
Luoston keskustan lumiukot

Luostolla lystiä pitämässä eläkeläisviikolla 49/2015

 

Tausta: Pena kokosi Tampereen alaosaston porukasta Luoston alkon majan kuuteen huoneeseen mukavasti sopivan porukan = 13 henkeä jo hyvissä ajoin kesällä. Ottotyttöinä olivat Näräsen Heljä sekä Maija ja Anneli Helsingistä. Kaikki ennakkoilmoittautuneet myös olivat Luostolla, mikä kertoo hienosta sitotuneisuudesta reissuun.

Suurin osa matkaajista käytti hyväkseen VR:n edullista tarjousta, mikä sisälsi 2 hengen makuuhytin sekä auton kuljetuksen. Helsingin hiihtäjät lensivät Norwegianin edullisin siivin Rovaniemelle ja Prusit kurvasivat Kuusamon kautta perille. Muutenkin matka oli ainakin majoituksen suhteen halpa, sillä se maksoi vain 70 euroa/henkilö. Ne, jotka eivät aiemmin olleet majalla lomailleet, antoivat olosuhteille täyden kympin ja olivat valmiita uudelleen vierailuun, mikäli sellainen tilaisuus tulee.   

Talvi oli edellisen viikon vesisateen jälkeen aivan kohdallaan. Lunta 30-40 cm ja koko viikon pakkanen vaihteli yhdestä noin kymmeneen asteeseen. Siis ihanteellinen sää harrastaa liikuntaa - kukin tavallaan. Sauvoilla joko suksien kanssa tai ilman suksia. Jos valitsi sukset mukaan niin olosuhde oli loistava. Ensimmäisen takkuisen päivän jälkeen keli oli mainio ja joka aamu ajetut ladut olivat aivan ykkösluokkaiset. Ehkä yhdet parhaista, mitä olen hiihtänyt. Ja olen hiihtänyt aika paljon.

Suosittelen kaikille senioreille viikon lomaa alkon majalla. Onhan ko majalla 18 viikkoa eläkeläisten käytössä. Tarkemmat ehdot löytyvät kotisivujen ykköslehden vasemmasta reunasta. Siis toimeen........

 

    

Juhlatila odottaa vieraitaan
ja ruoka syöjiään
jotka odottavat vesi kielellä
jotta voisivat ruokailun jälkeen nauttia Lasse Kossilan ja Kikka Salmen esityksistä
sekä mielensä pahoittajan juttelusta.
Myös yhdessä laulettiin ja muisteltiin menneitä.

Haulitornilla pikkujouluiltiin

 

Tampereen alaosaston pikkujoulua vietettiin jälleen Haulitornilla keskiviikkona 18.11.2015 klo 16.00 - 21.00. Paikalla oli kolmisenkymmentä jäsentä, mikä on vakiintunut väkimääräksi näihin kekkereihin. Tapahtuman avauksena kuultiin hiukan tietoa tulevan alkuvuoden tapahtumista, joihin kuuluvat Viola-koti tammikuussa, vuosikokous aluetoimistolla helmikuussa, valtakunnallinen vuosikokous Kouvolassa toukokuussa sekä Tallinnan reissu lokakuussa.

Luonnollisesti laatikoiden ja muiden jouluruokien nauttiminen kuului asiaan. Ohjelmapuolen hoiti luonnikkaasti Lasse Kossila ja Kikka Salmi. Myös mielensä pahoittaja oli saapunut paikalle Rauno Lehtosen muodossa.

Ensi vuonna vaihtelun vuoksi keksitään jotakin uutta, niin paikan kuin illan kulunkin suhteen. Joten tervetuloa jo tässä vaiheessa marraskuussa 2016.

 

Myös isäntämme Juha ja emäntämme Virpi olivat kuulolla
Markku Ojasen esitys onnellisuudesta kiinnosti yleisöä
Järjestön viiri no 13 Tampereen aluetoimisto
Viiri pääsi arvoiseensa seuraan

ONNELLISUUSPROFESSORI MARKKU OJASEN sanomaa kuunneltiin aluetoimistolla 2.11.2015.

 

Samassa tilaisuudessa luovutettiin aluepäällikkö Juha Korhoselle järjestön viiri numero 13.

Brandenburgin portti
Currywurstia ja ranskalaisia - saksalaista perinneruokaa
Holokaustin muistomerkillä pirkanmaalaisittain
Kyöstin käskynjako 50 alkoaltialaiselle
Lexa sai yhdistyksen viirin merkkipäivänsä kunniaksi
Suurlähetystövierailulle...

Pirkanmaalaisetkin  Berliinissä 30.9.-2.10.2015

Seniorit vierailivat 50 hengen voimin Saksan aurinkoisessa pääkaupungissa ja mukana oli myös alaosastomme edustus 4 hengen voimin.

Ohjelmassa oli kiertoajelua, risteilyä Spree-joella, tutustumista kaupunkiin ja tietenkin ruokaa & juomaa.

Ohessa muutamia kuvia mukavalta matkalta.

Tampereen alaosaston jäsen Aatos Sainio palkittiin SAUL:n vuoden 2015 miesurheilijana

 

ONNEA AATOKSELLE

 

Aatos Sainio hyppäsi myös 90-vuotiaiden kolmiloikan maailmanennätyksen 7,10 metriä sekä ikäluokkansa Suomen ennätyksen 3,05 metriä pituushypyssä. Aatos aloitti varsinaisen kilpauransa 70-vuotiaana, joten hänen saavutuksensa ovat jokseenkin huikeita.

(SAUL = Suomen aikuisurheiluliitto)

 

Aluepäällikkö Juha Korhonen esitteli nykyalkoa
ja tässä kuunneltiin tarkkaaavaisena
kuten myös takarivissä.

Kiitoksia aluekonttorin väelle!!!!
Haulitornilla valmistaudutaan pikkujouluun 27.11.2014 klo 16.00
Muutamia kuvia illan tunnelmista
Illan ohjelman hoiti tyylikkäästi Harri Salminen

Vierailtiin Pirkanmaan aluekonttorissa 5.11.2014

  Alempana muutamia kuvia Haulitornin joulujuhlasta. Mukana oli 31 juhlijaa. Samassa paikassa vietetään vuoden 2015 joulujuhlaa keskiviikkona 18.11. klo 16.00. Tervetuloa!!!                   

Matkalla Milavidaan
Juhlapöytä
Historiaa
Kierroksen loppu lähstyy
Suvun Vaakuna

 

TAMPEREEN HISTORIAAN TUTUSTUMASSA

Alaosaston väki vieraili keskiviikkona 23.9.2015 Museo Milavidassa. Siis Näsilinnassa, millä nimellä useimmat senioritkin paikan tuntevat.

 

Rakennus oli saatu pitkän hiljaiselon jälkeen hienoon kuntoon ja erinomainen oppaamme selvitteli Knottbeckin suvun tarinaa. Suku on ollut erittäin merkittävä tekijä Tampereen teollistumisen kannalta, sillä työntekijöitä oli parhaimmillaan pari tuhatta henkeä. Paljon traagisia tapahtumia oli vuosien saatossa suvulle tapahtunut, mutta ehkä surullisimmat hetket talo koki tasavallan itsenäistymisen aikoihin. Silloin talo oli raakojen taistelujen tapahtumakenttänä.

 

Paikalla meitä oli mukavasti parikymmentä henkeä, joista osa jäi vielä kahvittelemaan viihtyisissä kahvilatiloissa.

Aluksi tutustuttiin G A Serlachiuksen historiaan auditoriossa

Mäntän reissu toteutui tiistaina 25.8.2015. Lähtö Tampereelta klo 9.00 Vanhan kirkon edestä ja paluu samaan paikkaan aikataulun mukaisesti klo 18.00. Matkaa suosi aurinkoinen sää ja päivä olikin varmaan kesän viimeinen hellepäivä. Mukana 30 aktiivista reissaajaa.

 

Päivän aikana tutustuttiin Gustav- ja Gösta-museoihin ja Mäntän kirkkoon. Lounas nautittiin Mäntän klubilla, mikä sekin oli nähtävyys sinänsä.  

 

Paluumatkalla pohdittiin mahdollisia matkakohteita tulevalle vuodelle. Tämän reissun näinkin runsas osanotto antaa uskoa tulevienkin tapahtumien järjestämiselle.  

Mäntän kirkossa kuultiin tehtaan ja seurakunnan yhteistyöstä
Porukka lähes kokonaisuudessaan uuden Gösta-museon edessä
Hiukan erikoista taidetta autiotalon yläkerrassa
Porukka lähes kokonaisuudessaan uuden Gösta-museon edessä
Museopäivä päättyi Gösta-ravintolan kahvilaan, minkä jälkeen kohti kotia

VUODEN 2016 TAPAHTUMAT

 

 


  • 13.1. klo 13.00  Viola-kodilla asiaa edunvalvontavaltakirjasta ja testamentista (Jorma Putkonen). Paikalla oli 28 kuulijaa. Hienoa!!
  • 11.2. klo 13.00 Tampereen alaosaston vuosikokous Pirkanmaan aluetoimistossa, 16 osallistujaa
  • 11.3. klo 19.00 Toijalan Teatterissa "Munaako herra ministeri". Mahdollisuus tutustua Pihlgren & Ritolan tapettimyymälään 16.30-17.00 ja nauttia pientä iltapalaa paikallisessa kuppilassa
  • 12.4. klo 14.00 kahvitus Amurin Kahviossa
  • 17.-18.5. Vuosikokous Kouvolassa (tutustu erilliseen ohjeeseen yhdistyksen etusivulla)

 Kesätauko

  • Retki Laukon Kartanoon tiistaina 23.8.2016 omilla autoilla, mukana 22 aktiivia
  • Vierailu Mummon Kammarissa torstaina 22.9.2016 klo 13.00, mukana 18 senioria
  • Kahvittelu Tammenlehväkeskuksessa (Kenttäkatu 17) 25.10. klo 14.00
  • Marraskuussa 23.11. klo 14.30 joulutapahtumana Tampereen Teatterissa "Patriarkka" + ruokailu ravintola Astorissa (33 ilmoittautunutta)

TOIVOTAAN RUNSASTA OSANOTTOA

 

HALLITUS

 

 

Kahvittelua Hotelli Tornin Moro-kahvilassa.
Miesvoimiakin oli liikkeellä ja naiset taustalla-
Maisema on komea 88 metrin korkeudelta.
Opas ja ryhmä seniorit
Seniorit Vapriikissa 20.4.2015

Tampereen kuvagalleria

Alko-Altian pikkujoulut Haulitornilla

Meilla oli todella hauskat pikkujoulujuhlat Haulitornilla 28.11. Mukana oli 31 henkilöä. Tunnelma siellä oli rento ja kaikki näyttivät viihtyvän. Ruokailimme, lauloimme yhteislauluja, katselimme taikuriesitystä, Kuuntelimme Vasa Vaittisen runoja, poikien Sakarin, Vesan ja Pekan yhteislaulua ja Pekan yksinlaulua. Kiitos teille, jotka olitte mukana ja teitte mukavan ja muistiinpaunuvan juhlan.

Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Toivottaa Seija, Pekka, Sirkka, Maire ja Vuokko

Tampereen Alkon eläkeläiset tutustumassa Terrakotta näyttelyyn Tampereen Vapriikissa
Terrakotta leivos

Tampereen Alkon eläkeläiset olivat Tampereen Taidemuseo Vapriikissa katsomassa ainutlaatuista maailman kahdeksatta ihmettä, osaa Terrakotta-Armeijasta ja Kiinan keisareitten aarteista.. Mukana oli 14 innokasta henkilöä. Keisari Qin Huangdin yli 2000 vuotta vanha paljastui sattumalta vasta v.1974.

Kiinalaiset uskoivat elämän jatkuvan kuoleman jälkeen ja siksi vainajalle tuli varustaa kaikkea mitä oli ollut maanpäälisessä elämässä. Saimme kuulla mielenkiintoisen kerronnan eloisan oppaan johdolla.Tarunomaisten haudanvartijoiden ja pronssi- ja kultavalujen ohella näyttelyssä on esillä myös muita hautalöytöjä

Taidetta Ateneumissa ja tietoa Kansallisteatterista; kuvia hämäläisten vierailusta Helsingissä 27.3.2014

Kierrettiin koko talo ja kuultiin mm, että Kansallisteatterin palveluksessa on 182 henkilöä, joista 30 vakituista näyttelijää.
Kansallisteatterista hienon infon antoi kuraattori Pirjo Virtanen, syntyjään Tampereelta.
Hyvään reissuun kuuluu tietenkin ruoka ja juoma, mukavan junakyydin lisäksi.
Suomalaiset taiteilijat osasivat hommansa
Reissun osallistujat tarkkana kuulemassa tietoa suomalaisen taiteen kulta-ajoista.